MM-kiekkokisat voisivat ottaa mallia tästä urheilumainoksesta
Miksi kakka on ruskeaa? Tässä vastaus!

Tutkimus: Miehet ja naiset eivät voi olla pelkkiä ystäviä

Suhteet | 05.05.2012 12:15 | Rea Haverinen | Luettu 20492 kertaa
Aihe, josta useissa parisuhteissa kiistellään on se, voiko vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa olla pelkkä ystävä. Tuoreen tutkimuksen mukaan vastaus on yksinkertaisesti ei.

Tutkimuksen mukaan evoluution aikana ei ole vielä pitkään harrastettu niin sanottuja platonisia suhteita. Tämän vuoksi vastakkaisia sukupuolia edustavat kaverukset päätyvätkin usein kiinnostumaan toisistaan vaikka kuinka yrittäisivät olla vain ystäviä.

Tutkimuksen mukaan ystävyyssuhteessa mies on heikompi lenkki - miehessä kun suvunjatkamisvietti on edelleen niin voimakas, ettei hän voi välttää ajattelemasta naispuolista ystäväänsä enemmänkin kuin kaverihengessä.

Tutkimuksen mukaan miehet myönsivätkin hyvin usein haaveilevansa naispuolisista ystävistään ja olettavan myös näillä olevan vastaavanlaisia tunteita heitä kohtaan. Naiset sen sijaan eivät tällaisia tunteita tunteneet, eivätkä uskoneet miespuolisten ystäviensäkään niitä tuntevan.

Wisconsin-Eau Claire Yliopiston tekemään tutkimukseen osallistui 400 aikuista, jotka olivat iältään 18-52 vuotiaita. Alla oleva video yrittää myös todistaa samaa asiaa kuin tuore tutkimuskin - tosin aika hauskassa hengessä.

Lähde: Daily Mail

Avainsanat: nainen, mies, ystävyys, tutkimus

Kommentit

Luetuimmat

Suhteet Uusimmat Suosituimmat nyt 24h viikko
Lataa lisää
Lataa lisää




Lukijan tarinat
Osallistu! Etsimme Lukijan tarinat -juttusarjaamme sinun kokemuksiasi huonoimmista ensitreffeistä. Oliko treffikumppani pettymys, unelmiesi prinssi vai olivatko treffit muuten vain täysi katastrofi? Kerro tarinasi ja me julkaisemme parhaat!

Etunimi: (*)
Sukunimi: (*)
Ikä: (*)
Osoite: (*)
Puhelin: (*)
Sähköposti: (*)
(*) Pakollinen