Voit muuttaa toisen ihmisen elämän kuudessa sekunnissa - kaunis haaste leviää netissä

29.09.2014 18:13 - Rea Tallgren

Liikuttava kirjoitus kertoo siitä, mitä kaikkea kuudessa sekunnissa voi tapahtua - ja miten se voi muuttaa toisen elämän joskus jopa lopullisesti.

Joskus isoimmat asiat elämässämme tapahtuvat silmänräpäyksessä. Läheinen voi jäädä auton alle ja kuolla välittömästi. Ilkeä lause lipsahtaa suusta, eikä sitä voi enää vetää takaisin tai unohtaa koskaan. Muutaman sekunnin suudelma toisen kanssa saattaa tuhota vuosikymmenien avioliiton. Sekunnin katse toisaalle saattaa olla kohtalokas autoa ajaessa.

On kuitenkin olemassa monia sellaisia asioita, jotka voivat muuttaa jonkun elämän paremmaksi - ja nekin kestävät vain muutaman sekunnin. On totta, että moni itsemurha on estetty ystävällisin sanoin, tai satunnaisella, pienellä teolla, joka on tehty juuri oikeaan aikaan ja joka on palauttanut itsemurhaa hautoneen uskon ihmisyyteen.

Huffington Postissa olevassa liikuttavassa kirjoituksessa kehotetaan ihmisiä ottamaan osaa kuuden sekunnin haasteeseen. Haasteessa luetellaan asioita, joiden tekeminen kestää vain muutaman sekunnin, mutta voi muuttaa toisen elämän.

Suomensimme tuollaiset asiat alle.

Kuudessa sekunnissa voit suudella toista kuin hän olisi ainoa ihminen maailmassa.

Kuudessa sekunnissa voit pitää toiselle ovea auki.

Kuudessa sekunnissa voit odottaa hitaampaa kävelijää ja sanoa, että kävelet hänen rinnallaan.

Kuudessa sekunnissa voit vetää syvään henkeä.

Kuudessa sekunnissa voit päättää, että annat asian olla.

Kuudessa sekunnissa voit kirjoittaa ja sujauttaa lapun rakkaan ihmisen laukkuun tai kirjan väliin. Sydämen piirtämiseen menee kaksi sekuntia.

Kuudessa sekunnissa voit pyytää anteeksi.

Kuudessa sekunnissa voit päättää, että tällä kertaa päästät itsesi helpommalla.

Kuudessa sekunnissa voit heittää pois ne tavoitehousut tai vanhan valokuvan, joka estää sinua rakastamasta itseäsi juuri nyt, juuri sellaisena kun olet.

Kuudessa sekunnissa voit tuntea auringonpaisteen lämmittävän ihoasi.

Kuudessa sekunnissa voit päättää, ettet katso taaksesi.

Kuudessa sekunnissa voit kuiskata itsellesi tai jollekin joka pelkää: "Kaikki järjestyy kyllä."

Kirjoituksen lopussa muistutetaan, että kuudessa sekunnissa on mahdollista muuttaa oma tai toisen elämä - kenties lopullisestikin. Joten päätä ottaa haaste vastaan jo tänään - ja muuta oman tai toisen elämän suunta.

Kerroimme aiemmin haasteesta, johon pystyy vain yksi seitsemästä maailman aikuisesta - onneksi. Lue tuo artikkeli tästä.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat