Vuoden radiotoimittaja: Koulukiusaaminen oli viiden vuoden helvetti!

31.08.2015 18:15 - Mikko Räsänen

Vuoden radiotoimittajaksi toukokuussa valittu Henri Laukka kertoo rajusta koulukiusaamisesta, joka on jättänyt vuosikymmenien jäljet.

Toukokuussa vuoden radiotoimittajaksi Radiogaalassa valittu Henri Laukka puhuu avoimesti julmasta koulukiusaamisesta, jota joutui kokemaan kouluvuosinaan. 

"Koin brutaalia väkivaltaa viisi vuotta. Pelkkää alas painamista. Pelkkää julmuutta. Täysin ilman syytä", Laukka kertoo avoimessa kirjeessään.

Kiusaaminen on ollut niin henkistä kuin fyysistä. Hänelle naurettiin hänen murteensa takia tai hänen päätään lyötiin pulpettiin niin, että hänen silmälasinsa hajosivat. Nyt kiusaamisesta on kulunut 15 vuotta, ja sen jäljet tuntuvat yhä. Silti Laukka on jo nyt voittanut kiusaajansa. Hän on rakentanut itsetuntonsa uudestaan, löytänyt uskon itseensä ja tulevaisuuteensa, ja sitä hän haluaa toivoa kaikille kiusaamisen uhriksi joutuneille.

- Uskokaa itseenne! Uskokaa tulevaan! Elämä on kaikesta paskasta huolimatta vielä edessä. Ja se on mahtavaa!, Laukka kertoo.

Lue koko koskettava kirjoitus Radio Cityn sivuilta täältä

Kilpailut

Uusimmat