Syksyn tärkein autonäyttely alkaa parin päivän päästä – katso tästä jo ennakkon Pariisin herkut

28.09.2016 08:30 - Teknavi / Jussi Ojala

Pariisin autonäyttelyn lehdistöpäiviä vietetään tämän viikon torstaina ja perjantaina. Tässä jo kattava katsaus siihen, mitä on luvassa.

Audin teema Pariisissa on numero viisi. Esillä ovat sekä uusi Q5 että A5 Coupe ja A5 Sportback. Lisäksi luvassa lienee perinteinen konseptiauto, tällä kertaa luultavasti jopa pelkällä sähköllä kulkeva.

Bentley Bentayga on jaksanut rikkoa jo superlatiiviennätyksiä, ja nyt niitä rikotaan lisää dieselversion myötä. Nelilitrainen V8-diesel tyrkkää 435 hevosvoiman turvin isoa möhköä menemään enimmillään 270 km/h nopeutta. Nätisti tasakaasulla ajettaessa tankillisella on kuitenkin mahdollista pihistellä yli tuhat kilometriä.

BMW tietää, että crossoverit ovat pop, joten esillä on sen henkinen konseptiauto, joka valoittaa tulevan X2:n olemusta. X2 tulee jakamaan saman etuvetoisen pohjarakenteen, joka on käytössä jo Active Tourerissa ja X1:ssä. Sähköautojen ystäviä lämmittää i3:n uusi ja isommalla 33 kWh akulla varustettu versio. Näin sähköisen i3:n toimintamatka kasvaa 300 kilometriin. Toki i3:n omistaja voi ostaa myös pelkän akun ja asentaa sen autoonsa. Iso akku sopii myös polttomoottorisiin iikolmosiin.

Citroën tekee C3:lle Cactukset, eli on lisännyt auton kylkiin fylliä parkkikolhujen vähentämiseksi. Lisäksi näytillä on konseptiauto CXperience: joka kertonee jo uuden C5:n suuntaviivat. Katso lisää tietoa C3:sta tästä

Dacia freesaa kerralla lähes koko mallistonsa. Esillä ovat uudistetut Sandero, Sandero Stepway, Logan ja Logan MCV.

Ferrarin ”perheauto” GTC4 Lusso saa keulalleen ahdetun V8:n. Enemmän päitä käännetään LaFerrarin avoversiolla.

Fordilla on ollut viime aikoina kova tahti, mutta nyt vedetään hieman happea. Pariisissa nähdään vain pikkuauto Ka+, joka on Etelä-Amerikan tuomisia. Siellä auto on ollut myynnissä jo muutaman vuoden. Lue lisää autosta tästä

Honda esittelee uuden eli jo kymmenenteen sukupolveen ehtineen Civicin. Coupen ja sedanin linjoja seuraava viisiovinen viistoperä on varsin lähellä Genevessä nähdyn konseptiauton muotoja. Mittasuhteet ovat muuttuneet jonkin verran, uusi Civic on edeltäjäänsä pidempi (+13 cm), leveämpi (+3 cm) ja matalampi (- 2cm). 4,5-metrisenä Civic on myös jo puoli numeroa isompi kuin sen suorat kilpailijat. Akseliväli on puolestaan venähtänyt 2,7 metriin. Farmari seuraa myöhemmin perässä.

Hyundain valttikortit Pariisissa ovat kokonaan uusi i30 () sekä faceliftissä käynyt i10. Lisäksi i30:sta on esillä sporttiversio N, joka avaa korealaisten uuden sporttisten autojen kehityshaaran. Lisää Hyundai-uutisia artikkelin lopussa. 

Kia kosiskelee pikkuautoihin tykästyneitä ranskalaisia uudella Riolla. Lue lisää uudesta mallista tästä

Land Rover vie Discoveryn entistä enemmän herraskaiseen ja tyylitietoisten tajuntaan iskevään suuntaan. Auto pohjautuu samalle pohjalle kuin mikä on käytössä jo Range Roverissa sekä Range Rover Sportissa.

Lexus on hätkähdyttänyt viime aikoina konseptiautoillaan, ja nyt on vuorossa UX. Crossover-trendiä edustava linjakas ja lähes coupemainen tulokas vihjaa Lexuksen lähtevän mukaan entistä kompaktimpien katumaastureiden kisaan. Lisäksi Lexuksen osastolla on ihmeteltävänä uusi istuinkonsepti.

Mercedes-Benz tuo parrasvaloihin E-farmarin sekä haastaa Audin ja Volvon maastofarmarit kurahelmat saaneella ja korotetulla E-farmarilla, joka tottelee mallinimeä All Terrain. Kolmas uutuus on katon menettänyt GT eli GT C Roadster.

Nissan uudistaa Micran. Pullukkamainen muotokieli heitetään roskikseen, uutuus tulee olemaan selvästi edeltäjäänsä kantikkaampi ja linjakkaampi.

Opel lähtee tosissaan mukaan sähköautokisaan Ampera-E:llä. Lisäksi esillä ovat isohkot faceliftit kokeneet Zafira sekä Mokka X. Lisäksi esillä on vielä helmameikattu ja tien pinnasta hieman tavallista Karlia ylemmäs nostettu Karl Rocks. Lue lisää Opel-uutisia artikkelin lopusta. 

Peugeot on esillä tuplanolliensa kanssa. 3008 on ottanut olemuksellaan isomman askeleen kohti katumaasturia. Kahdeksalla sentillä kasvanut pituus sekä 6,2 senttiä venähtänyt akseliväli lupaavat hyvää sisätiloja ajatellen. Ja kasvaneista mitoista huolimatta 3008:n paino on pudonnut noin 100 kilolla. Toinen tuplanolla on 5008, joka on siirtynyt puolestaan katumaasturista aavistuksen enemmän crossoverin suuntaan.

Porschen vetonaula on uusi Panamera, jota Tekanavi on päässyt jo ajamaankin. Mielenkiintoinen uusi malliversio on ladattava hybridi eli Panamera 4 E-Hybrid, jota vievät 2,9-litrainen V6 sekä 136-heppainen sähkömoottori. Pelkällä sähköllä päästään 50 km, ja yhdistetyksi EU-kulutukseksi luvataan 2,5 litraa sadalla kilometrillä.

Renault pullistelee totta kai kotinäyttelyssään. Esillä on konseptiauto, uusi Grand Scenic, avolava Alaskan kuin myös kasvojaan kohottaneet Clio ja Koleos. Lue lisää Renault-uutisia artikkelin lopusta.

Seat on saanut vihdoin ensimmäisen katumaasturinsa kauppoihin, ja nyt siitä on esillä hieman seikkailuhenkisempi eli jykevämmät helmat saanut X-Perience-versio

Skoda Kodiaqista on ollut Teknavissa jo useampikin juttu. Ensi vuoden alussa myyntiin tuleva 4,7 metriä pitkä katumaasturi tulee olemaan Suomessa kova luu. Hyppää Skodan ensiajotunnelmiin tästä

Smart kosiskelee puhtaan liikkumisen ystäviä pelkästään sähkön avulla liikkuvalla ForTwolla ja ForFourilla.

Suzuki on tuomassa Eurooppaan Ignis-pikkuautonsa. Toinen uutuus on kasvonsa pessyt SX4

Toyota esittelee C-HR:n tuontantoversion. Pienet katumaasturit ovat muotia, ja C-HR:llä Toyota lähtee haastamaan Nissan Juken. Toinen uutuus on pistokkeesta ladattava Prius.

Volkswagenilla panostetaan yhä vahvemmin sähköiseen autoiluun. Luvassa on kokonaan uuden sähköauton konseptiversio.

Hyundai:

Tältä näyttää uusi Hyundai i30
Hyundai-uutuus haluaa Golfiksi Golfin paikalle
Ensituntuma: Hyundai lähtee tosissaan mukaan GTI-kisaan

Opel:

Kompakti sähköauto kiitettävällä toimintamatkalla – Onko tässä uusi suosikkimalli?
Koeajossa Opelin uusiutunut tilaihme
Koeajo: Opelilta astetta parempi paahto Mokkasta
Opelilla menee lujaa: Omega tekee paluun – katso uutuudet vuoteen 2020 mennessä

Renault: 

Ensituntuma uudesta Renault Grand Scenicistä: autoni on linnani
Renault mukaan pick-up-markkinoille
Koeajossa uudistunut Clio – ranskalainen pikkuauto isommalla sydämellä

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat