Kuva: Fotolia

7 keinoa lisätä tehokkuutta ja nostaa vireystilaa - katso yksinkertaiset vinkit

01.12.2016 08:45 - Elisa Jalasjoki

Tärkeää on oppia esimerkiksi sanomaan useammille asioille ei.

Työpöydälle kasaantuvat paperit, pölyiset nurkat ja täyttyvä kalenteri voivat saada arjen tuntumaan hyvin raskaalta. Tällaisessa tilanteessa ihminen alkaa tuntea usein kontrollin tunteen sijaan uupumusta, sekä stressiä. Kiireistä tahtia kannattaa suosiolla hidastaa ja pysähtyä miettimään, ketä varten asioita itseasiassa suorittaa. 

Greatist-lehti kokosi yhteen seitsemän keinoa, joiden avulla omaa tehokkuuttaan voi lisätä helposti. Katso keinot alta.

1. Kysy itseltäsi: Miksi teen tämän?

Kun asioita pysähtyy pohtimaan, vastaukset saattavat yllättää. Karsi omalta tehtävälistaltasi ainakin ne asiat, joita teet vain siksi, että uskot sen olevan sitä mitä sinulta odotetaan. Syyllisyydentunne ei koskaan ole pätevä syy tehdä asioita. 

2. Sano useammin ei

On tärkeää osata sanoa asioille ei. Kaikkea ei tarvitse jaksaa tehdä. Usein ihmiset kokevat velvollisuudekseen hyväksyä kaikki työtehtävät, joita heille ehdotetaan. Ei-sanan sanominen voi kuitenkin tuntua yllättävän voimaannuttavalta.

3. Lakkaa ajattelemasta tehtäviä taisteluina

Menestyksen ei tarvitse olla jotakin sellaista, jota on vaikea saavuttaa. Kasautuvia tehtäviä ei kannata ajatella sitä suurempina asioina kuin ne ovat. Jotta töissä saavuttaisi parhaita mahdollisia tuloksia, tulee työtehtävät osata ottaa sopivan kepeällä asenteella. 

4. Pidä hauskaa

Askareet tuntuvat kevyemmiltä, kun niitä suorittaessa pitää hauskaa. Jos kotona odottaa suursiivous, kehitä työnteon ohelle jotakin piristävää tekemistä, kuten musiikin kuuntelu. Väsyneenä ja stressaantuneena luovuus tyrehtyy, ja useat ideat saattavat jäädä syntymättä.

5. Muista lomailla

Urallaan menestyneet henkilöt muistavat pitää taukoja, sekä nollata ajatuksiaan. Tauon pitämisen tai lomailun ei tarvitse tarkoittaa viikon pituista lomamatkaa ulkomailla. Se voi olla myös hetki omien ajatusten kanssa, kuten esimerkiksi sunnuntaiaamun kävelylenkki.

6. Inspiroidu tavallisista hetkistä

Arkisten askareiden aikana aivot tuottavat usein eniten luovia ideoita. Käytä siis hyödyksesi esimerkiksi kotiaskareet, joiden aikana voit keskittyä rauhassa omiin ajatuksiisi. Saatat keksiä jotakin omaperäistä. 

7. Löydä tehokkaimmat tuntisi

Jokaisella on vuorokaudessa oma aikansa, jolloin mieli ja keho ovat virkeimmillään. Tällöin ihminen on myös tehokkaimmillaan. Suurimalla osalla tämä aika on aikaisin aamulla. Omien "virkeimpien" tuntien aikana on suositeltavaa toteuttaa suurin osa päivän pakollisista askareista.

Lähde: Greatist

Lue myös: Nautinnollisemmat illat, parempi työtehokkuus - 6 syytä herätä kaksi tuntia normaalia aikaisemmin

Lue myös: Uuvuttaako keskellä työpäivää? 6 helppoa keinoa, joiden avulla lisäät tehokkuuttasi

Kilpailut

Uusimmat