Kuva: Fotolia

Tutkimus: Lasillinen alkoholia päivässä auttaa pitämään terveenä!

23.03.2017 18:45 - Erica Alaluusua

Tutkimuksen mukaan kohtuudella juominen pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

Cambridgen yliopisto sekä Lontoon yliopisto tekivät yhdessä tutkimuksen, jossa selvitettiin alkoholin yhteyttä 12:a eri sydän- ja verisuonitautiin. Tutkimuksessa analysoitiin lähes kahden miljoonan terveen brittiläisen sähköisiä potilaskertomuksia. 

Kukaan tutkimukseen osallistuneista ei sairastanut yhtäkään sydän- tai verisuonitaudeista ennen tutkimusten aloittamista. Tutkimuksissa absolutistit, eli kokonaan alkoholia juomattomat, eroteltiin heistä, jotka olivat aikaisemmin juoneet tai joivat satunnaisesti alkoholia.

Tutkimuksessa kerättiin ylös seuraavan kuuden vuoden ajalta sairastivatko tutkimuksiin osallistuneet sydän- ja verisuonitauteja.

Tulokset

Tutkimuksessa selvisi, että absolutistit saivat 32 prosenttia todennäköisemmin sydänkohtauksen kuin he, jotka joivat kohtuudella. 

Absolutistit olivat myös 56 prosenttia riskialttiimpia saamaan kuolemaan johtavan sydänsairauden, sekä heidän todennäköisyytensä sydämen pettämiseen oli 24 prosenttia suurempi. Tämän lisäksi riski sepelvaltimotautiin kuoleminen oli 56 prosenttia todennäköisempää. 

Juominen tulisi tosin pitää kohtuudessa. Runsaasti alkoholia käyttäneet omasivat kohtuujuojia 22 prosenttia suuremman riskin sydämen pettämiseen, 33 prosenttia suuremman riskin aivohalvaukseen sekä 50 prosenttia suuremman riskin sydämen pysähtymiseen. Sydänkohtaukseen ja angiinaan he kuitenkin omasivat jopa pienemmän riskin. 

Britanniassa kohtuudella juomisella tarkoitetaan 14:a alkoholiannosta viikossa. Tutkimus on laatuaan ensimmäinen, joka on tehty näin suurella määrällä tutkittavia. 

Lue myös: Perjantai tulee, tiesithän tämän: Lasillinen punaviiniä vastaa tunnin huhkimista kuntosalilla!

Lue myös: Miksi olutpullot ovat aina ruskeita tai vihreitä? Erikoinen syy taustalla hämmästyttää

Lue myös: Pitkään elänyt krapulamyytti kumottiin - ethän vahingossa pahenna oloasi?

Lähde: British Medical Journal

Kilpailut

Uusimmat