Kuva: Fotolia

Raskaaksi ei kannata hankkiutua pelastaakseen parisuhdetta - tiedätkö uusimman syyn?

26.04.2017 19:45 - Senni Loikala

Parisuhdetyytyväisyydestä löydettiin yhteys siihen, kuinka paljon vauva tulee itkemään. Yllättäen kaikista vähiten itkivät yksinhuoltajaäitien vauvat.

Jos elät onnellisessa parisuhteessa ja saat lapsen, tulee pienokainen itkemään vähemmän, kuin jos parisuhteesi olisi onneton. Näin ainakin, mikäli tuoretta amerikkalaisesta tutkimuksesta on uskominen.

Tutkimuksesta selvisi, että mitä tyytyväisempi nainen on parisuhteeseensa raskauden aikana ja lapsen syntymän jälkeen, sitä pienemmällä todennäköisyydellä vauva kärsii koliikista.

Parisuhdetyytyväisyyden ja koliikin välisen yhteyden todettiin säilyvän yhtä vahvana, vaikka äiti kärsisi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai vaikka hänen kumppaninsa ei olisi lapsen biologinen isä.

Myös tuoreiden vanhempien sosiaalisella verkostolla oli vaikutusta siihen, miten suurella todennäköisyydellä vauva kärsi koliikista. Jos äiti ja isä saivat tukea elämäntilanteeseensa ja ongelmiinsa ystäviltään ja perheeltään, oli koliikin todennäköisyys pienentynyt.

Yh-äitien lapsilla vähiten koliikkia!

Monia saattaa yllättää, että kaikista vähiten koliikista kärsivät yksinhuoltajaäitien vauvat. Tämä johtui siitä, että sinkkuäidit saivat yleensä muita enemmän tukea muilta ihmisiltä.

Tosin isät pystyivät itse vaikuttamaan siihen, kuinka suurella todennäköisyydellä heidän lapsellaan todettiin koliikki. Mitä enemmän isät auttoivat kumppaneitaan vauvanhoidossa ja mitä lämpimämpiä ja rakastavampia he olivat pikkuista kohtaan, sitä vähemmän vauvoilla todettiin koliikkia.

Tutkimukseen osallistui yli 3000 naista, jotka olivat iältään 18-35-vuotiaita. Tutkimus julkaistu Child: Care, Health and Development -lehdessä.

Uutisoimme maanantaina uudesta synnytyskäytännöstä, jossa naisia kielletään työntämästä ja jossa vauvaa ei auteta ulos vaginasta totutulla tavalla. Pääset juttuun tästä.

Lähde: PennState News

Kilpailut

Uusimmat