Kuva: Fotolia

Miksi maha menee sekaisin kuukautisten aikana? Asiantuntija kertoo syyn vatsan oireiluun

25.06.2017 17:45 - Tiina Svensk

Vaikka pitäisit huolta ruokavaliostasi ja elintavoistasi, voi kuukautiset sekoittaa vatsasi kerta toisensa jälkeen.

Kuukautiset tuovat mukanaan joka kerta toinen toistaan erikoisempia oireita: joillakin PMS-oireet saavat tunteet heittelemään ja monilla olo tuntuu turvonneelta kuukautisten alkaessa. Monilla kuukautiset saavat myös mahan sekaisin aina, kun vuoto alkaa.

Pop Sugarin artikkelissa gynekologi kertoo, minkä vuoksi jokakuukautinen muistutus hedelmällisyydestä saa ruuansulatuselimistön rauhattomaksi. Monilla vatsa oireilee kuukautisten aikana ummetuksen, turvotuksen tai ripulin merkeissä. Syy vatsan oireiluun löytyykin hormoneista, jotka säätelevät kiertoa.

Keltarauhashormonin määrä kehossa lisääntyy heti ovulaation jälkeen voimakkaasti, minkä jälkeen se lähtee hiljalleen putoamaan, kunnes taso on tarpeeksi alhainen kuukautisvuodon alkamiseksi. Samalla keltarauhashormoni yhdessä estrogeenin kanssa vaikuttaa ruuansulatuselimistöämme sääteleviin lihaksiin niin, että maha voi mennä sekaisin.

Kun kuukautiset alkavat, vapautuu kehoomme myös prostaglandiini -nimistä välittäjäainetta joka aiheuttaa supistuksia. Esimerkiksi kuukautisten aikana tuntemasi krampit syntyvät, kun kohtu supistelee prostaglandiinin ansiosta. Sama aine saa myös mahan löysäksi.

On tärkeää muistaa, että jokainen kokee kuukautiset ja niiden sivuoireet yksilöllisesti, sillä myös hormonien määrä kehossa vaihtelee merkittävästi henkilöiden välillä. Jos kuitenkin haluat rauhoittaa vatsaa, kannattaa ennen vuodon alkamista rajoittaa sokerin ja alkoholin käyttöä ja lisätä ruokavalioon kunnon annos kuitupitoisia ruokia.

Lue myös: Kuinka kuukautiskierto vaikuttaa oloosi? Hormonien synnyttämät oireet muuttuvat viikoittain

Lähde: Pop Sugar

Kilpailut

Uusimmat