Kuva: Fotolia

Naiset kertovat: Keino, jonka avulla viimein pääsin eroon vatsarasvasta

11.08.2017 21:45 - Emmi Moilanen

Vaihtaminen rauhallisempiin urheilulajeihin tai päivittäiset kävelylenkit voivat olla toimivia ratkaisuja vatsarasvan karkottamiseksi.

Laihduttaminen vaatii usein suuren elämänmuutoksen. Dieetin aikana niin ruokavalio kuin treeniohjelmakin menee uusiksi ja välillä voi tuntua siltä, että kovasta työstä huolimatta rasva pysyy tiukasti juuri niillä alueilla, joista sen toivoisi ensimmäisenä lähtevän.

Prevention-sivusto kysyi naisilta, millä keinolla he pääsivät vyötäröllä olevista ylimääräisistä kiloista viimein eroon.

Reipas kävely

“Kiireellisen kohdunpoiston jälkeen vietin kuusi viikkoa sohvan pohjalla toipumassa ja syömässä lasagnea. Ei yllättänyt, että lihoin vatsan seudulta. Pääsin kiloista eroon kävelemällä reippaasti 45 minuutin ajan aamuisin viisi kertaa viikossa. Yritin yhdistää kävelyn johonkin, mistä pidän. Esimerkiksi kokeilin kävellä ystäväni kanssa ympäri puistoa tai hemmottelin itseäni lenkin jälkeen smoothiella. Kuusi kuukautta myöhemmin, vatsani oli taas timmissä kunnossa.”

Monipuolinen keskivartalotreeni

“Huomasin, että vatsalihasliikkeiden tekeminen jumppapallon päällä neljä kertaa viikossa ei auttanut vain pääsemään eroon vatsarasvasta, vaan aloin huomata myös näkyviä vatsalihaksia! Istumaannousut, lankku, jooga ja pilates auttoivat myös vahvistamaan keskivartaloani ja kutisti mahaa. Kaikki paino ei kuitenkaan ole pelkästään vatsalihaksissa: aloin treenata kolmen kerran sijaan viisi kertaa viikossa, ja yritin pitää suoritukset monipuolisina. Tein kaikkea Zumbasta pyöräilyyn ja bootcamp -tunteihin.

Vaihto rauhallisempiin lajeihin auttoi

“Ennen juoksin, kävin aerobicissa ja harrastin potkunyrkkeilyä. Harrastin myös pyöräilyä, laskettelua, soutua, paljon kaikenlaista. Nykyään rauhallisemmat lajit ovat enemmän mieleeni. Yrittäjänä esimerkiksi lempeämpi vesiaerobic lievittää stressiäni ja estää minua samalla lihomasta. Päivittäiset kävelylenkit ovat myös hyväksi. Lenkin ei tarvitse olla edes pitkä tai kovin vauhdikas, vaan jo lyhyt aika riittää. Ja mikä parasta, olosi on jälkeenpäin mainio.”

Kuntoilua vähintään tunti joka päivä

“Kuntoilen joka päivä vähintään tunnin ajan ja aloitan sisäpyöräilyllä. Pelaan myös tennistä ystävieni kanssa, venyttelen ja pidän lihasvoimaani yllä kehonpainotreenillä. Tällä yhdistelmällä olen tuntenut oloni paremmaksi kuin koskaan ja näytän myös paremmalta kuin koskaan ennen.”

Intervallitreeni toimi

“Kovatehoinen intervallitreeni eli HIIT auttoi minua hoikistumaan ensimmäistä kertaa elämässäni ja sai rasvan vatsanalueelta katoamaan vain viidessä kuukaudessa. Treenini sisälsi perinteistä voimaharjoittelua, johon lisäsin myös liikkeitä kuten kyykkyjä, hyppyjä laatikon päälle ja tein voimatreeniä köysien avulla.”

Lue myös: Loppuiko motivaatio laihduttamiseen? – lue valmentajan vinkit

Lue myös: Eivätkö viimeiset kilot putoa millään? Asiantuntijat kertovat täsmävinkkinsä dieetin loppumetreille

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat