Kuva: Shutterstock

Milloin ehkäisymenetelmää on syytä vaihtaa? 4 hälytysmerkkiä, joita tarkkailla

20.03.2018 23:15 - Emmi Moilanen

Muutokset omassa terveydentilassa ovat syy harkita myös ehkäisymenetelmän vaihtamista.

Tänä päivänä on olemassa useita eri ehkäisymuotoja, joista voi valita itselleen sopivimman vaihtoehdon. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että sama ehkäisykeino on sopivin mahdollinen vuosikausien ajan, vaan ehkäisyntarve voi muuttua esimerkiksi elämäntilanteen muuttumisen mukaan.

Insider selvitti, missä tilanteissa ehkäisymenetelmän vaihtamista olisi syytä harkita vakavasti.

1. Ehkäisyn tarpeesi on muuttunut

Ehkäisymenetelmä ja ehkäisyn tarve voivat vaihdella elämäntilanteen mukaan. Yleistä on se, että esimerkiksi ehkäisypillereitä syödään myös muiden syiden kuin vain raskauden ehkäisyn takia. E-pillerit voivat säännöllistää kuukautiskiertoa, rauhoittaa aknea tai helpottaa kuukautiskipuja.

- Jos käytät e-pillereitä ja tiedät, että lapsilukusi on jo täynnä, ehkäisymenetelmää on mahdollista vaihtaa esimerkiksi pitkäkestoisempaan kierukkaan, gynekologi Susan E. Pesci toteaa.

Muutokset seksuaalisessa aktiivisuudessa on myös yleinen syy vaihtaa ehkäisymenetelmää. Tilanteessa, jolloin seksiä harrastaa vain satunnaisesti, hormonaalisen ehkäisyn sijaan kondomi saattaa olla toisille sopivampi vaihtoehto.

2. Vaikeudet käyttää nykyistä ehkäisymenetelmää oikein

Eräät ehkäisymuodot vaativat pientä vaivannäköä päivittäin. Ehkäisypillerit ovat tästä yleisin esimerkki, sillä pilleri on muistettava ottaa säännöllisesti joka päivä, jotta ehkäisyteho pysyy yllä.

- Kuvitellaan henkilö, jolla on vaikeuksia muistaa ottaa pilleri, ja hän jättääkin niitä säännöllisesti väliin kolme tai neljä kertaa kuukaudessa, gynekologi Mary Jane Minkin kuvailee.

Tilanteeseen on mahdollista löytää ratkaisu, joka ei vaadi päivittäistä ehkäisystä huolehtimista.

- Tällaisessa tilanteessa kysyn vakavasti, haluaako asiakas vaihtaa ehkäisymenetelmää esimerkiksi ehkäisyrenkaaseen, -laastariin, -implanttiin tai kierukkaan, Minkin jatkaa.

3. Kärsit sietämättömistä sivuvaikutuksista

- Fyysiset oireet ovat yksi yleisimmistä syistä, miksi ehkäisymenetelmää halutaan vaihtaa, Pesci toteaa.

Pesci jatkaa myös, ettei menetelmää tulisi vaihtaa liian kevyin perustein. Jos sivuoireet eivät häiritse joka päiväistä elämääsi, on usein parempi pysytellä samassa ehkäisykeinossa. Jos oireet kuitenkin yltyvät sietämättömiksi, on vierailu lääkärin tai gynekologin vastaanotolla tarpeen.

- Yleisimpiä syitä ehkäisymenetelmän vaihtamiseen ovat epäsäännölliset tiputteluvuodot, Pesci kertoo.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että useimmat sivuoireet laantuvat ensimmäisen puolen vuoden tai vuoden aikana uuden ehkäisymenetelmän aloittamisesta.

4. Sairaushistoriasi on muuttunut

Terveysongelmia kohdatessa tulisi aina ottaa huomioon kyseisten muutosten vaikutukset myös ehkäisymenetelmääsi. Erityisesti ehkäisypillereiden käyttäjien tulisi huomioida muutamia muutoksia koskien terveydentilaansa.

- Pillerit kohottavat hieman veritulpan riskiä. Jos saat veritulpan, olisi hyvä vaihtaa myös ehkäisymenetelmää, Minkin toteaa.

Hän huomauttaa myös, että esimerkiksi migreeni ja hoitamaton korkea verenpaine kasvattavat aivoinfarktin riskiä henkilöillä, jotka syövät e-pillereitä. Pesci puolestaan lisää, että rintasyövän sairastaneiden naisten olisi hyvä välttää hormonaalista ehkäisyä kokonaan.

Ennen kuin lähdet vakavasti harkitsemaan ehkäisymenetelmän vaihtamista, tulisi aina keskustella uuden menetelmän hyödyistä ja sivuoireista oman gynekologin tai lääkärin kanssa.

Lue myös: Huolestuttavia uutisia hormonaalisen ehkäisyn käyttäjille - käyttöikä lisää sairastumisen riskiä

Lue myös: Hormonaalisen ehkäisyn lopettamisella useita negatiivisia vaikutuksia - yleisimmät oireet listattiin

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat