Kuva: Shutterstock

6 helppoa vinkkiä huoltaa alapäätä seksin jälkeen - katso kuinka onnistut

20.06.2018 17:15 - Elisa Jalasjoki

Esimerkiksi alusvaatteita ei tulisi pukea heti ylleen.

Omasta intiimialueen hygieniasta huolehtiminen tuntuu usein itsestäänselvyydeltä, mutta jää tosiasiassa monesti hyvin huolimattomaksi, useimmiten juuri arjessa. Erityisesti seksin jälkeen intiimialueiden puhdistukseen tulisi kiinnittää normaalia tarkempaa huomiota. 

Women's Health -verkkolehden sivuilleen kokoamassa kuuden kohdan listassa esiin nousee kuitenkin hyvin yllättäväkiän neuvoja siitä, kuinka omasta intiimihygieniastaan voisi huolehtia entistä paremmin, erityisesti juuri seksin jälkeen.  

Mielenkiintoisen listaan pääset tutustumaan alta. 

1. Käy heti vessassa

Monet ovat varmasti kuulleet, että seksin jälkeen on suositeltua käydä lähes samantein vessassa. Vaikka kehotus on tuttu, se ei ole turha, erityisesti sellaisten ihmisten kohdalla, joilla on taipumusta sairastua virtsatientulehduksiin tai muihin intiimialueen sairauksiin. 

2. Nauti karpaloita

Karpaloiden syönti ehkäisee riskiä sairastua virtsatientulehdukseen, sekä parantaa esimerkiksi aineenvaihduntaa. Mikäli itse marjojen syöminen ei houkuttele, on niitä mahdollista nauttia myös esimerkiksi pillerin muodossa. 

3. Pyyhi intiimialueet

Suositeltavaa on ottaa esimerkiksi nopea suihku ja huljutella alapäätä lämpimän veden alla. Mikäli käytät saippuaa, taputtele sitä pehmeästi vaginan päälle ja huuhtele. 

4. Kylve

Kylpyveteen kannattaa lisätä esimerkiksi kookosöljyä, joka pehmentää ihoa. 

5. Unohda alusvaatteet

Mikäli tämä ei onnistu, pyri käyttämään ainoastaan hengittäviä, puuvillasta valmistettuja alusvaatteita. Esimerkiksi tiukat yöasut vain edistävät bakteerien lisääntymistä. 

6. Juo vettä

+1 Seksin jälkeen kannattaa napostella esimerkiksi jogurttia tai muita käyneitä ruokia, sillä ne pitävät sisällään samoja hyviä bakteereja kuin vagina. 

Lue myös: Haaveiletko paremmasta seksistä? 6 asiaa, jotka tulisi tehdä ennen petipuuhiin ryhtymistä

Lue myös: Yllättävän moni nainen luulee, että seksin jälkeen tulee käyttää hiustenkuivaajaa

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat