Kuva: Fotolia

Alkavatko kuukautisesi samaan aikaan ystäväsi kanssa? Gynekologi selittää syyn

20.05.2016 13:30 - Senni Loikala

Hyvien ystävien kuukautiset alkavat usein samoihin aikoihin. Asiantuntija paljastaa, onko kyseessä pelkkä sattuma vai onko päällekkäisyydelle todellinen syy.

Kaksi naista asuu yhdessä tai kaksi naispuolista kollegaa työskentelee päivittäin yhdessä, ja he huomaavat, että heillä on usein kuukautiset samaan aikaan. Voiko naisten läheinen suhde saada aikaan sen, että heidän kuukautiskierroistaan tulee lähes identtiset?

Synnytyslääkäri ja gynekologi Lynn Simpson kumoaa myytin siitä, että läheinen suhde saisi hyvien ystävien kuukautiset alkamaan samaan aikaan.

- Terveillä, yhdessä asuvilla ihmisillä läheisyys ei muuta kuukautiskiertoa. Kuukautiset eivät vain toimi sillä tavalla, Simpson kertoo.

Uskomus perustuu tutkimukseen

Myytti ystävyyden vaikutuksista kuukautiskiertoon sai alkunsa vuonna 1971 tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan läheisten ystävysten kuukautiset saattaisivat alkaa yhtaikaa.

Tutkimuksessa väitettä perusteltiin ihmisen kemiallisilla viestiaineilla, feromoneilla, jotka vaikuttavat saman lajin muiden edustajien käyttäytymiseen ja hormonitoimintaan. Näin ollen paljon toistensa seurassa olevien ystävien kuukautiset voisivat ajoittua päällekkäin, jos he altistuisivat toistensa feromoneille.

Gynekologi ei usko, että ystävän feromoneilla voisi olla vaikutusta muiden kuukautiskiertoihin.

- Feromoneja erittyy paljon kainaloista ja nivusista, mutta ajatelkaa tottumuksia modernissa yhteiskunnassa. Kun peset suihkussa ne kaikki pois, ja vaikka niitä jäisikin hieman, niin ei feromoneilla ole suurta vaikutusta muihin, Simpson perustelee.

Todellinen syy

Jos sinulla on joskus ollut kuukautiset samaan aikaan ystäväsi kanssa, selittyy se todennäköisesti todennäköisyyslaskennalla. Naisten kuukautiskierrot ovat eripituisia, esimerkiksi jollain kierto kestää kolme viikkoa ja toisella viisi viikkoa. Näin ollen on vain ajan kysymys, milloin ystävien kuukautiset ajoittuvat samalle ajalle.

- Kuukautisten alkaminen kierrossanne ”kohtaavat” ja sitten ne taas erkanevat toisistaan, Simpson toteaa.

- Jos asut jonkun kanssa vähintään vuoden, kuukautisenne sattuvat todennäköisesti alkamaan samaan aikaan muutaman kerran.

Lähde: Cleveland Clinic

Lue myös: Tummaa vai vaaleaa kuukautisvuotoa? Kertoo paljon hormoneistasi

Kilpailut

Uusimmat