Kuva: Fotolia

Liiallisesta istumisesta löytyi uusi haittavaikutus – koskeeko sinua?

19.01.2017 20:45 - Erica Alaluusua

Tutkimuksen perusteella yli kymmenen tunnin päivittäinen istuminen voi saada sinut pahimmillaan vanhentumaan ennenaikaisesti.

Liiallinen istuminen on yhdistetty useisiin eri sairauksiin aiemmissa tutkimuksissa, kuten esimerkiksi sydänongelmiin ja diabetekseen. Sen tiedetään myös lisäävän ennenaikaisen kuoleman riskiä. Epäaktiivisuus voi ilmetä myös painonnousuna, mikä taas lisää riskiä altistua sydänkohtaukseen, aivohalvaukseen, korkeaan verenpaineeseen ja epäterveeseen verensokeriin.

Tuore, American Journal of Epidemiology -lehdessä julkaistu amerikkalaistutkimus löysi liiallisesta istumisesta uuden haittavaikutuksen: Se voi nimittäin saada sinut vanhenemaan ennenaikaisesti.

San Diegon yliopistossa tutkittiin 1500 naiselta otettuja verinäytteitä. Tarkoituksena oli selvittää, miten istuminen oli vaikuttanut naisten kromosomeihin. Naisten aktiivisuutta tarkkailtiin myös antureiden avulla viikon ajan.

Tulokset

Tuloksista selvisi, että naiset, jotka istuivat päivän aikana yli kymmenen tuntia ja liikkuivat alle 30 minuuttia päivässä, olivat kahdeksan vuotta fyysisesti ikäistään vanhempia. Näiden naisten telomeerit olivat lyhyemmät kuin heidän, jotka liikkuivat päivittäin suositusten verran. Telomeerit, eli dna-jaksot kromosomien päässä, yhdistetään tieteessä ikääntymiseen.

He, jotka liikkuivat suositusten mukaisesti päivän aikana, eivät kärsineet istumisen vaikutuksista telomeerien pituuteen, huolimatta istuen vietetystä ajan määrästä.

Tuloksien perusteella pääteltiin, että liikkumattomuus yhdistettynä liialliseen istumiseen edistää ikääntymisen vaikutuksia. Vastaavasti liikunta kumoaa istumisen vaikutukset ikääntymisessä. Tarkka vaadittu liikuntamäärä ei ole vielä selvillä.

Näin ollen, jos joudut esimerkiksi työsi puolesta istumaan paljon, kannattaa sinun liikkua vähintään puoli tuntia päivässä välttääksesi ennenaikaisen vanhenemisen.

Lue myös: Ihminen voi elää korkeintaan 115-vuotiaaksi - tutkimus paljastaa kiinnostavat faktat

Lähde: Time

Kilpailut

Uusimmat