Kuva: Fotolia

Salatissuttelusta tuli toimittajan jokapäiväinen tapa: "Valkkarin korkkaamista odotti kieli pitkällä"

30.11.2016 14:46 - Vilma Kaura

Toimittaja Ira Koivu laittoi korkin kiinni, kun viinin juonnista alkoi muodostua ongelma. Naisen mukaan alkoholin jättämistä pidetään vaikeana, vaikka päätös on oikeasti helppo.

Vuoden 2011 marraskuussa yksinhuoltajaperheen äiti, toimittajana työskentelevä Ira Koivu huomasi, että hänen alkoholin kulutuksensa oli karkaamassa hallinnasta. Viinilasillisesta oli tullut naisen jokapäiväinen salainen seuralainen, joka toi piristystä hänen iltoihinsa.

Lopulta viininjuonti alkoi tuntua niin ahdistavalta, että Koivu päätti pitää neljän kuukauden tipattoman ja kirjoittaa samalla blogia tuntemuksistaan. Korkki jäi lopulta pysyvästi kiinni, mistä syntyi Koivun esikoisteos Vapaa viinistä - miten elämä muuttuu kun pistää korkin kiinni

Absolutistiksi heittäytyminen on aiheuttanut ihmetystä Koivun lähipiirissä, sillä naisessa ei ollut havaittavissa mitään alkoholiongelmaan viittaavaa.

- Minulle on sanottu, että ethän sinä mikään holisti ole eikä sinulla mitään ongelmaa ole. Kysyin, että mistä sinä sen tiedät, minähän join salaa, Koivu huomauttaa Iskelmän Emilia Howellsin radiohaastattelussa.

- Joillekin voi olla ongelma, että juo viiniä vain kerran viikossa. Ongelma muodostuu silloin, kun alkoholista tulee elämän keskipiste, joka hallitsee ajatuksia ja aiheuttaa huolta läheisille. Minulle riittivät oma syyllisyydentunne, ahdistus ja alakulo, hän pohtii.

"Alkoholiannosta odotetaan kieli pitkällä"

Toimittaja Ira Koivu sanoo, että hänen kaltaisiaan tapatissuttelijoita löytyy yhä enemmän suomalaisista kodeista. Hänen mukaansa viinillä läträäminen on verrattavissa viikonlopun karkkipussiin.

- Minusta viini on aikuisen naisen karkkia. Niinhän se on, että perjantaina lapset saavat karkkipussinsa ja aikuiset saavat alkoholiannoksensa. Ja se on heille todella tärkeää ja sitä odotetaan kieli pitkällä, että ihanaa, kohta saa korkata kylmän valkkarin! Alkoholista irtautunut kirjailija sanoo.

Hän pitää käsittämätömänä sitä, että on aikuisiällään tuhlannut niin monia viikonloppuiltoja siihen, että on nauttinut nestettä, joka turruttaa tunteet.

- Viini vei tuskat ja ärsytykset, mutta se leikkasi myös elämästä pois ilon. Lopetettuani juomisen tyttäreni totesi, että olen nykyisin iloisempi ja rennompi aiempaan verrattuna. Elämä meillä kotona on nykyään kevyttä ja nauramme paljon.

Lopettaminen auttoi itsensä toteuttamisessa

Ira Koivun mukaan alkoholista eroon pääseminen on helpompaa kuin mitä luullaan. Hänen mielestään julkisuudessa puhutaan liian paljon siitä, miten lopettamisen jälkeen alkoholi seuraa kuin varjo, ja sitä vastaan on taisteltava koko loppuelämä. Tämän mantran hokeminen on hänestä vaarallista ja vaikeuttaa lopettamista entisestään.

- Lopettaminen on helppoa silloin, kun riippuvuus aiheuttaa paljon negatiivista ja ihminen on löytänyt oman pohjanoteerauksensa. Silloin on helppoa päästää siitä irti. Riippuvuudesta irti päästäminen palkitsee koko ajan, kun ihminen huomaa, mitä kaikkea ihanaa lopettamisesta seuraa.

Koivulle raittiiksi heittäytyminen johti siihen, että hän alkoi karsia elämästään muitakin asioita, jotka aiheuttivat hänelle ahdistusta ja pahaa mieltä. Ne hän korvasi asioilla, joilla oli mieltä kohentava vaikutus.

- Aloin toteuttaa itseäni ja tajusin, että pystyn mihin vain. Toteutin lapsuuteni unelman ja ostin hevosen. Irtisanouduin turvallisesta päivätyöstäni ja muutin, jotta saisin toteuttaa unelmaani kaukana pääkaupunkiseudusta, hän kertaa muutosta.

PÄIVITYS 10.12: Korjattu virhe vuosiluvussa. Koivu laittoi korkin kiinni vuonna 2011 eikä 2015 niin kuin tekstissä alun perin luki. Myös kirjan nimi oli artikkelissa väärin muodossa Viinistä vapaa. Nyt se on korjattu oikeaan muotoonsa Vapaa viinistä. Kaikki artikkelin sitaatit ovat Iskelmän radiohaastattelusta.

Lue myös: Nainen oli vuoden ilman alkoholia - hätkähdyttävä muutos!

Kilpailut

Uusimmat