Kuva: Fotolia

Teiniraskauksien ehkäisyohjelma meni pieleen - synnyttikin vain vauvakuumetta!

26.08.2016 15:30 - Senni Loikala

Hyvää tarkoittanut ohjelma ei vähentänyt teiniraskauksien määrää, vaan päinvastoin.

Maailmalla yritettiin hillitä teiniraskauksien määrää ohjelmalla, jota ei voi kuvailla onnistuneeksi – sillä sen myötä raskaudet vain lisääntyivät.

Kyseessä oli australialainen tutkimus, jossa 3000:lle 13-15-vuotiaalle koululaistytölle annettiin oikeita vauvoja tarkoin muistuttavat, elektroniset lelunuket. Tarkoituksena oli havainnollistaa arkea pienokaisen kanssa ja kannustaa tyttöjä huolehtimaan ehkäisystä.

Tulokset

”Sähkövauvan” saaneista tytöistä 17 prosenttia tuli raskaaksi ennen 20-vuotissyntymäpäiväänsä. Verrokkiryhmän tytöistä, jotka eivät saaneet nukkeja, raskaaksi tuli vain 11 prosenttia. Näin ollen elektronisten lelunukkejen käsittely oli vain altistanut tyttöjä tulemaan raskaaksi. On mahdollista, etteivät tytöt kokeneet nukkejen käsittelyä epämiellyttäväksi, vaan kenties jopa hellyttäväksi.

Tutkija ja lääkäri Sally Brinkmanin mukaan joskus hyvää tarkoittavat ohjelmat saattavat johtaa ”odottamattomiin seurauksiin.” Tällä hän viittaa juuri siihen, että elektroniset leluvauvat lisäsivät raskauksien määrää, eikä pienentänyt sitä.

Samantyyppistä ohjelmaa on kokeiltu aiemmin Yhdysvalloissa, ja nyt elektronisia lelunukkeja testataan teiniraskauksien hillitsemisessä lähes 90:ssä eri maassa.

Lähde: The Guardian

Lue myös: Ehkäisyn uusi aika: Uuden elektronisen kondomin kerrotaan mullistavan seksin

Lue myös: Kuormittaako hormonaalinen ehkäisy terveyttäsi? Merkit, joista asia selviää

Lue myös: Haluatko yhden, kaksi vai kolme lasta? Katso, minkä ikäisenä yrittäminen pitäisi aloittaa

Kilpailut

Uusimmat