Kuva: Fotolia

Totta vai tarua rintasyövästä?

22.02.2017 11:05 - Katja Nygård

Rintasyöpä tai sen uhka joko itsellä tai läheisellä ihmisellä aiheuttaa monia sairauteen liittyviä harhaluuloja, jotka ruokkivat pelkoa.

Rintasyövän paranemisessa on hyvä ennuste.

Totta. Noin yhdeksän kymmenestä rintasyöpään sairastuneesta on elossa viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta.

- Syövän ennuste on parantunut kehittyvien hoitojen myötä, ja useimmat potilaat paranevat pysyvästi, sanoo syöpätautien erikoislääkäri, dosentti ja psykoterapeutti Päivi Hietanen Docrates Syöpäsairaalasta.

Kyhmy rinnassa on aina merkki syövästä.

Tarua. Valtaosa rinnoissa olevista kyhmyistä on hyvänlaatuisia muutoksia, esimerkiksi nesterakkuloita, eli kystia. Joskus rintasyövän ensioire on kainalossa tuntuva kyhmy.

Syöpäkasvain ei satu.

Tarua. Useimmiten syöpä on kivuton, mutta se voi aiheuttaa myös kipua tai pistelyn tunnetta rinnassa.

Rinnasta erittyvä neste kannattaa tutkituttaa.

Totta. Usein rinnasta erittyvä neste on vaaratonta, mutta joskus nännistä erittyvä kirkas tai verinen neste voi olla oire syövästä.

Rintasyövän riski on yhtä suuri iästä riippumatta.

Tarua. Noin puolet rintasyövistä löydetään yli 60-vuotiailta naisilta.

- Rintasyöpävaara kasvaa merkittävästi ikääntyessä ja on paljon suurempi vaihdevuosi-iän jälkeen kuin ennen sitä. Nuoren rintasyöpä on hyvin harvinainen, Hietanen muistuttaa.

Syöpä todetaan aina rinnasta löytyneestä kyhmystä.

Tarua. Kyhmy on syövän tavallisin oire. Nykyisin noin joka neljäs rintasyöpä todetaan kuitenkin mammografiatutkimuksessa, vaikka nainen ei olisi huomannut itse mitään erityisiä oireita.

Jos on kerran sairastanut syövän, se voi uusia koska tahansa.

Totta. Noin 70 prosenttia uusiutumisista ja etäpesäkkeistä havaitaan kolmen vuoden kuluessa. Joissakin tapauksissa syöpä saattaa uusia kuitenkin vielä 20 vuodenkin kuluttua.

- Syöpä on salakavala tauti, ja sen kudostyyppi vaikuttaa uusimisvaaraan. Toisissa syövissä uusimisvaara jatkuu pidempään kuin toisissa, Hietanen kertoo.

Rintasyöpä on aina jollain tavalla perinnöllinen.

Tarua. On arvioitu, että 5–10 prosenttia rintasyövistä johtuu perinnöllisestä alttiudesta. Rintasyövän perinnöllisyyttä on tutkittu viime vuosina paljon. Perinnöllinen alttius ei tarkoita sitä, että välttämättä sairastuu rintasyöpään, vaan kyse on tavallista suuremmasta riskistä sairastua.

Rintasyövän syntyä ei voi ehkäistä.

Totta. Rintasyövän ehkäiseminen ei ole mahdollista, mutta ylipainon välttäminen, liikunta ja imettäminen pienentävät rintasyövän riskiä.

Mies ei voi sairastua rintasyöpään.

Tarua. Mieskin voi sairastua rintasyöpään, mutta se on hyvin harvinaista. Noin 1,3 miljoonaa naista ja noin 13 000 miestä sairastuu vuosittain rintasyöpään eri puolilla maailmaa.

Lähteet: Kaikki syövästä, Cancer, Tohtori.fi

Katso video!

Syöpälääkärin vastaanotolla:

”Voiko rintasyöpä johtua stressistä?”

Kilpailut

Uusimmat