Kuva: AOP

Tutkimus: Liian kova treenaaminen vie mieheltä seksihalut

24.02.2017 09:00 - Mikko Räsänen

Liikunnan sanotaan parantavan seksihaluja. Tuore tutkimus kuitenkin paljastaa, että silloin kun kuntoilusta tulee liian intensiivistä tapahtuukin päinvastoin.

On yleinen neuvo, että säännöllisellä liikunnalla parannetaan terveyttä, mutta sillä voidaan hoitaa myös seksihaluja. Tähän asti liikunnan ja sukupuolivietin välillä on nähty vain positiivinen korrelaatio. Tuoreessa tutkimuksessa on kuitenkin havaittu, että jos treenaaminen menee todella intensiiviseksi, voi kunnon kasvamisen kääntöpuolena olla se, että sukupuolivietti hiipuu.

Tällaiseen tutkimukseen päädyttiin, kun Pohjois-Carolinan yliopiston tutkijat tekivät kyselytutkimuksen 1100 miehelle. Vastauksista huomattiin, että vahvin sukupuolivietti oli niillä miehillä, jotka harrastivat jonkin verran liikuntaa. Mutta kun tutkittiin miehiä, jotka sijoittuivat treenimäärissä tämän kyselyn kärkeen, niin heidän seksihalunsa olivat merkittävästi pienemmät kuin vähemmän liikkuvilla.

Kysely ei pysty vielä aukottomasti todistamaan, että juuri liika treenaaminen olisi yksin syynä seksihalujen hiipumiseen, mutta se vahvisti, että näillä kahdella on yhteys.

Tutkimusta vetänyt professori Anthony Hackney arvelee, että runsas treenaaminen vie seksihaluja kahdella tavalla. Ensimmäinen selitys on yksinkertainen: paljon urheilevat ovat treenin takia monesti väsyneitä, jolloin seksiä ei tee mieli. Toinen selitys on se, että uupumiseen asti treenaaminen pudottaa testosteronitasoja, joihin miesten sukupuoliviettikin liittyy.

Jos joku nyt miettii treenimäärien karsimista, voi heidän pohdintaansa auttaa myös toisella tutkimuksella, joka julkaistiin muutama vuosi sitten. Siinä nimittäin havaittiin, että möhömahaiset miehet ovat kestävimpiä rakastajia. Lue tutkimuksesta täältä: Unohda sixpack! Parhaat rakastajat ovat möhömahoja!

Lähde: New York Times

Kilpailut

Uusimmat