90 minuutin sääntö: Katso moneltako juuri sinun tulisi mennä nukkumaan

24.03.2014 10:15 - Karoliina Kotala

Unettomuus on tänä päivänä yhä useamman ongelma. Tutkijat ovatkin ottaneen asiakseen selvittää, kuinka jokainen voisi saada parhaat mahdolliset yöunet.

Useissa kokeissa ja tutkimuksissa on lukuisia kertoja todistettu, kuinka vakavia seurauksia unettomuudella voi olla terveydelle ja aivojen toiminnalle. Tutkijat ovat kuitenkin selvittäneet erinomaisen keinon, jonka avulla jokainen voi huolehtia tarpeellisesta unimäärästään.

90 minuutin sääntö

Kyseinen keino perustuu tietoon siitä, että unikierto koostuu jaksosta, jotka voidaan jakaa neljään syväunivaiheeseen sekä REM-univaiheeseen, jolloin näemme unta. Jokainen kyseinen kierto kestää noin 90 minuuttia ja niiden välissä on lyhyt väliaika, jolloin ihminen on virkeämpi. Ihminen käy yleensä yön aikana kyseisen kierron läpi noin neljä tai viisi kertaa.

Jos ihminen siis nukkuisi ilman herätyskelloa, heräisi hän koettuaan useamman 90 minuutin kierron. Tämän vuoksi ihminen tuntee olonsa virkeimmäksi 90 minuutin kierron lopulla, koska se on luonnollisen unikierron mukainen.

Jotta siis tuntisit olosi mahdollisimman virkeäksi aamulla, voit laskea optimaalisen nukahtamis- ja heräämisaikasi. Jos esimerkiksi haluat herätä aamulla kello kahdeksan ja haluat nukahtaa puolen yön aikaan, voit laskea montako 90 minuutin jaksoa ehdit nukkua: 8,.00 > 6.30 > 5.00 > 3.30 > 2 > 00.30 > 23.00. Eli toisin sanoen sinun tulisi tähdätä nukahtaminen joko iltayhteentoista tai puoli yhteen yöllä, jotta tuntisit olosi mahdollisimman virkeäksi aamulla.

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat