Ikä ja huonot elintavat kuluttavat lauluääntä – apuun uusi ihmegeeli?

Kuten urheilijat treenaavat urheiluun tarvittavia lihaksia, laulajienkin on treenattava omia laululihaksiaan. Hyvässä kunnossakin olevien laulajien ääni kuitenkin kuluu iän myötä.

Ennen Whitney Houstonin reilun viikon takaista kuolemaa puhuttiin tähden suuresta paluusta. Hän oli juuri luvannut löytäjälleen Clive Davisille tekevänsä kaikkensa, että saa oman, heleän lauluäänensä takaisin. Houstonin lauluääni rapistui taannoin muun muassa huumeidenkäytön seurauksena.

Mutta oliko Houstonin toive äänen palautumisesta täysin tuulesta temmattu? Ikääntyminen, ylitreenaaminen, treenaamattomuus ja huonot elintavat vaativat veronsa äänestä. Kirurgisten leikkaustoimenpiteiden kehittyessä äänihuulten korjausleikkaukset ovat yleistymässä. Leikkausten lisäksi tiedemiehet kehittelevät parhaillaan myös uutta niin kutsuttua biogeeliä, jolla voi "entisöidä" äänihuulensa.

Amerikkalainen ääniekspertti Andrea Leap kertoo, että laulaminen on kuin mitä tahansa fyysistä treeniä. Lihakset menettävät voimaa ja notkeutta ikääntyessään, joten ne tarvitsevat enemmän treeniä pysyäkseen kunnossa. Yksi iäkäs esimerkki hyvästä treenaajasta ja laulajasta on oopperatähti Placido Domingo, joka edelleen 71-vuotiaana laulaa aarioita hyväkuntoisella äänellään.

- Ääni ei ole mikään päättyvä asia. Se ei kulu loppuun. Kun laulat, treenaat ääntäsi intensiivisemmin kuin puhuessasi. Ero on kuin menisit salille nostamaan painoja verrattuna kauppakassien purkuun.

Treenaamisen lisäksi lauluääni pysyy kunnossa hyvän yleisterveyden, levon ja oikean nesteytyksen avulla. Houstonin tapauksessa nainen oli antanut itsensä rupsahtaa fyysisestikin, mutta oli juuri alkanut muun muassa uida päivittäin.

- Jos olet tupakoitsija ja juot joka ilta, äänen säilyttämisestä tulee vaikeampaa. Kaikki mitä laitat suuhusi, menevät äänihuuliesi ohitse. Tiedän, etteivät monet ihmiset juo tämän takia virvoitusjuomia, Leap kertoo.

Terveellisistä elämäntavoista huolimatta äänihuulet kangistuvat iän myötä, ja tarvitaan enemmän ilmanpainetta, jotta äänihuulet lähtevät värähtelemään. Monet laulajat saavat pieniä kasvainpesäkkeitä äänihuuliin ja ne voivat alkaa vuotaa ja loppujen lopuksi arpeutua. Arpeutuminen puolestaan tekee äänestä käheän.

Äänihuulten korjausleikkaukset ovat yleistymässä. Supertähdistä muun muassa Adele ja Aerosmithin Steven Tyler ovat käyneet korjauttamassa äänihuuliaan. Suurin osa leikatuista laulajista on kuitenkin oopperatähtiä, jotka kuormittavat ääntään eniten.

Tällä hetkellä on kehitteillä biogeeli, jonka kerrotaan palauttavan kärsineet äänihuulet ennalleen huippukuntoon. Valmiste on vasta alkuvaiheessa, mutta sen uskotaan toimivan. Geeliä testata ihmisillä lähitulevaisuudessa. Tästä keksinnöstä olisi saattanut olla apua muun muassa Whitney Houstonin paluuseen. Naisen elämä valitettavasti päättyi liian aikaisin.

Lähde: Discovery

Keskustele aiheesta
Kilpailut
Radiossa nyt
Kuuntele
HIM - Right Here In My Arms

klo 06:40

AVICII - Waiting For Love

klo 06:34

JVG - Tarkenee

klo 06:30

E TYPE - Back in the loop

Katso soittolista

31.08.2015 klo 13:14

Koita kestää @stigvirallinen #hauskintwiitti #voicenpäivä https://twitter.com/stigvirallinen/status/638266901165146113

30.08.2015 klo 13:59

Rentouttavaa sunnuntaita ❤️ #voicenvkl

29.08.2015 klo 12:09

‼️‼️ Tämä viikonloppu on Mitran - @petrasoikkeli #voicenvkl https://instagram.com/p/69VeNzFOPH/

28.08.2015 klo 11:32

Hei! Me ollaan myös Snapchatissa! Ota seurantaan thevoicesuomi ❤️ #voicenvkl

25.08.2015 klo 16:51

Asia joka tekee aina iloiseksi: suukot koiralta. -@thevoicesuomi #voiceniltapäivä https://instagram.com/p/6zwSdllOBV/

23.08.2015 klo 15:24

Ihanaa sunnuntaita ❤️ #voicenvkl

22.08.2015 klo 14:02

Ihana elokuu <3 syksystä ei oo tietoakaan! #voicenvkl

21.08.2015 klo 10:34

#hauskintwiitti #voicenpäivä @erkkimer https://twitter.com/erkkimer/status/634628702584881152

19.08.2015 klo 12:02

Kiitos @justsopivasti ja Fingerpori aamun nauruista! #hauskintwiitti #voicenpäivä https://twitter.com/justsopivasti/status/633890953573593088

18.08.2015 klo 09:34

#hauskintwiitti #vastaus #voicenpäivä @Rakennusvirasto

13.08.2015 klo 13:20

#hauskintwiitti #voicenpäivä @lottabacklund https://twitter.com/lottabacklund/status/631726246339182592

12.08.2015 klo 13:17

#hauskintwiitti #voicenpäivä @JoulupukkiOikea https://twitter.com/joulupukkioikea/status/631408829071278080

06.08.2015 klo 12:27

#hauskintwiitti #voicenpäivä @ainaeijaksa https://twitter.com/ainaeijaksa/status/629221068021104640

05.08.2015 klo 12:15

#hauskintwiitti #voicenpäivä @RadioCitySuomi https://twitter.com/radiocitysuomi/status/628855539167006720

04.08.2015 klo 14:56

#hauskintwiitti #voicenpäivä @seppokoira https://twitter.com/seppokoira/status/628531829423906816

04.08.2015 klo 08:56

#hauskintwiitti #voicenpäivä #aikuisuus @L20599Y82 https://twitter.com/l20599y82/status/628296044019863552

03.08.2015 klo 15:13

Olemme tehneet paluun. Avaa radio! @thevoicesuomi backmanniina #voiceniltapäivä #tylsyyttävastaan https://instagram.com/p/567mcrFOMW/

30.07.2015 klo 10:50

#hauskintwiitti #voicenpäivä ikävä aihe mutta kekseliäs otsikko! @MTVViihde https://twitter.com/mtvviihde/status/626646428845252608

27.07.2015 klo 14:05

Täällä ollaan! @thevoicesuomi #voiceniltapäivä #tylsyyttävastaan https://instagram.com/p/5oyQmllOAo/

27.07.2015 klo 12:33

#hauskintwiitti on hauska analyysi. #voicenpäivä @j_aaltonen https://twitter.com/j_aaltonen/status/625590394139607040

24.07.2015 klo 11:14

#hauskintwiitti #voicenpäivä #satu5sanalla @lassipe https://twitter.com/lassipe/status/624480708124364801

23.07.2015 klo 11:58

#hauskintwiitti #voicenpäivä #kissat @TuomasKarhunen https://twitter.com/tuomaskarhunen/status/623739911393406976

22.07.2015 klo 11:25

#hauskintwiitti #voicenpäivä lähti kuin telkkä Töölöstä? @tomistro https://twitter.com/tomistro/status/623729232099848192

22.07.2015 klo 10:25

#voiceniltapäivä ssä keskiviikon kesävieraina klo 16 @rsjakoirat -bändin Roope Salminen ja Jon-Jon Geitel! #roopesalminenjakoirat

22.07.2015 klo 10:17

12.07.2015 klo 12:48

Parhaat sushi ohjeet kehiin?! Mitä laittaa väliin/päälle??? #voicenvkl #sushi #sunnuntai #ruoka

12.07.2015 klo 12:33

Leppoisaa sunnuntaita <3 #voicenvkl @PetraSoikkeli

01.07.2015 klo 14:03

RT @anttimatias: Tää Voicen Herättäjien Whatsapp-homma on muuten aika hieno idea! @TheVoiceSuomi #herättäjät

21.06.2015 klo 14:49

17.06.2015 klo 16:01

Minkäs sille mahtaa kun on kauhalla annettu! @thevoicesuomi backmanniina #voiceniltapäivä… https://instagram.com/p/4B_td1lOD3/

Katso lisää
Voicen uusimmat Voicen suosituimmat
Terveys ja
hyvinvointi
Turvottaako? 6 arkipäiväistä asiaa aiheuttavat turvotusta huomaamattasi
Viihde
Kylie Jennerin päivittäinen selfie-määrä on huima - pääsetkö itse lähellekään?
Musiikki
Vastikään ensimmäisen albuminsa julkaissut Mitra kertoo, miksi debyyttilevy saatiin ulos vasta nyt
Suhteet
7 asiaa, joita juuri läheisensä menettäneelle ihmiselle ei kannata sanoa
Viihde
Kim Kardashian paljasti, miksi ei hymyile enää kuvissa - syy on surullinen
Terveys ja
hyvinvointi
K&T: Kenelle tehotreenit sopivat ja kenelle ei? Yllättävän moni rääkkää itseään turhaan
Koti
Herkuttele hyvällä omallatunnolla: Todellinen terveysjäätelö syntyy helposti ilman sokeria
Suhteet
12 asiaa, jotka saattavat tulla yllätyksenä ensimmäistä kertaa kaasona toimiville
Muoti ja
kauneus
Yksi syksyn ihanista muotilöydöistä maksaa alle 15 euroa - arvaatko mikä?
Suhteet
Suutelututkimus paljastaa: Eurooppalaiset ovat vasta kolmanneksi kovimpia pussailemaan!
Suhteet
Vuoden radiotoimittaja: Koulukiusaaminen oli viiden vuoden helvetti!
Ilmiöt
Mieskosmetologi meikkaa itsensä sarjakuvien naissankareiden kopioiksi - katso taidonnäytteet
Viihde
Krista Kosonen seksikohtauksesta Lauri Tilkasen kanssa: "Ikimuistoista"
Musiikki
Krista Siegfridsille toisen levyn teko oli kuin terapiaa: Välillä on ollut fiilis, että mä lopetan
Terveys ja
hyvinvointi
Oletko 18-46 -vuotias? Sukupolvellasi on uusi nimi – eikä se imartele
Muoti ja
kauneus
Uusi trendi leviää Aasiassa - pukeutuisitko sinä muovipussiin?
Lataa
lisää
+