IS: Onko luomuruoka kuluttajalle liian kallista?

25.10.2014 13:15 - Eeva Rajala

Vaikka luomuruoan myynti onkin lähtenyt kasvuun, luomun osuus kaikesta elintarvikemyynnistä on edelleen reilusti alle kaksi prosenttia, kertoo Ilta-Sanomat.

Luomukulutus vaihtelee vahvasti eri puolilla Suomea, suosituinta luomu on pääkaupunkiseudulla. Yhtenä ongelmana pidetään luomuun monesti liitettävää kallista hintaa. Liha ja monet kasvikset ovatkin kalliita, mutta monia muita luomutuotteita saa jo lähes samaan hintaan kuin niin sanottuja tavallisia tuotteita. Suomalaisten suosituimmat luomutuotteet ovat maito, kananmunat ja viljat.

Juuri pari viikkoa sitten kauppoihin tuli luomubroileri, mutta sen kilohinta on vielä lähes kolminkertainen tavalliseen verrattuna. Luomulihassa ongelma piilee hinnan lisäksi saatavuudessa. Sitä on tarjolla huomattavasti alle kysynnän.

Karjaalainen luomuviljelijä Jukka Ahonala kertoo, että vaikka jotkut tahot kertovat Suomessa olevan luomubuumi, ei sellaista ole. Luomulla ei mene hyvin Suomessa. Hänen mukaansa kolme viime vuotta ovat olleet pelkkää alamäkeä. Esimerkiksi useat luomu- ja lähiruokakaupat pääkaupunkiseudulla ovat lopettaneet toimintansa, sillä kannattavuutta ei ole tarpeeksi. Ahonalan mukaan luomua ja lähiruokaa ei arvosteta tarpeeksi.

- Suomalainen ajattelee omaa kukkaroaan eikä esimerkiksi luontoa ostaessaan ruokaa. Suomalainen ei ajattele, että ostaessaan luomuruokaa ostaa maan vapaaksi torjunta-aineista, Ahonala toteaa Ilta-Sanomien printtiversiossa.

Hänen mukaansa esimerkiksi Saksassa luomuruokainnostus perustuu nimenomaan siihen, että halutaan suojella ympäristöä. Myös muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa luomua käytetään enemmän kuin Suomessa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat