Miehet, teille kehitetään uutta ehkäisymenetelmää - poistaa siemensyöksyn kokonaan!

24.06.2015 15:45 - Senni Loikala

Miesten ehkäisypillereiden uskotaan tulevan myyntiin lähivuosina. Kyselyn mukaan noin puolet miehistä odottaa innolla heille suunnattua pillerivalmistetta.

Miesten ehkäisypillereiden on arvioitu saapuvan markkinoille kahden vuoden sisällä. Telegraph-lehti järjesti kyselyn, jossa selvitettiin 85 000 miehen suhtautumista heille suunnattuun uuteen ehkäisymuotoon.

Miehiltä kysyttiin, että söisivätkö he kaksilahkeisille suunnattuja e-pillereitä. Reilu puolet vastanneista valitsi vaihtoehdoista kohdan: "Kyllä, en malta odottaa" Sen sijaan 25 prosenttia kieltäytyi jyrkästi koskematta miesten ehkäisylääkkeisiin, kun taas 23 prosenttia oli vielä epävarma asiasta.

Vaihtoehdot

Tällä hetkellä useampia miehille suunnattuja ehkäisypillereitä kehitetään. Gendarussa-merkkisessä lääkkeessä raskauden ehkäisy perustuu siihen, että pilleri poistaa siittiöltä kyvyn hedelmöittää munasolua.

Toisessa työn alla olevissa pillereissä siittiöiden pinta muuttuisi niin, etteivät pienet pikakiitäjät pääse uimaan suoraan kohti munasolua. Kolmansien lääkkeiden vaikutus näkyisi siten, että miehet laukeaisivat kokonaan ilman siemensyöksyä. Lääke kantaa nimeä Clean Sheets Pill eli suomeksi "Puhtaiden lakanoiden pilleri".

Lue myös: Mullistava keksintö seksitautien havaitsemiseen: Kondomi vaihtaa väriä, jos toisella on tauti!

Lähde: The Telegraph

Kilpailut

Uusimmat