Odottavat äidit huomio: Kilojen karttaminen voi altistaa lapsesi tulevaisuudessa liikalihavuudelle

16.04.2014 07:45 - Katariina Näreaho

Tutkimukset osoittavat, että mikäli odottava äiti on raskausaikana liian hoikka, nousee lapsen riski sairastua liikalihavuuteen huomattavasti.

Äidit, joiden paino ei nouse raskausaikana tarpeeksi, vaarantavat lapsensa terveyden, kertoo tuore tutkimus. Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan äidin paino vaikuttaa etenkin lapsen energiatasapainoon ja aineenvaihduntaan. Liian hoikka äiti lisää lapsensa riskiä sairastua liikalihavuuteen. Sama pätee myös ylipainoisiin odottaviin äiteihin.

- Jos normaalipainoinen nainen kerää painoa odotusaikana liikaa tai liian vähän, voi sillä olla vaikutusta lapseen perinnöllisistä tekijöistä riippumatta, tohtori Monique Hedderson toteaa.

Tutkijat kävivät läpi Kaliforniassa asuvien äitien ja lapsien terveydellisiä tilastoja ja huomasivat, että jopa 20,4 prosenttia ylipainoisten äitien lapsista oli lihavia. Alipainoisten äitien lapsista lähes yhtä moni, 19,5 prosenttia, oli ylipainoinen. Muiden äitien kohdalla luku oli vain 14,5 prosenttia.

- Liian suuri tai liian vähäinen painonnousu raskauden aikana voi aiheuttaa lapsen energiatasapainoon ja aineenvaihduntaan pysyviä vahinkoja. Sillä voi olla pitkäaikainen vaikutus lapsen kasvuun ja painoon, summaa tutkimusta johtanut Sneha Sridhar.

Lähde: Telegraph

Kilpailut

Uusimmat