Oletko koko ajan väsynyt tai kipeänä? Syy voi olla "terveellisessä" ruokavaliossa

29.05.2015 18:15 - Reetta Haverinen

Jatkuvan väsymyksen tai flunssakierteen taustalta saattaa löytyä varsin yksinkertainen syy: ruokavaliosi on liian yksipuolinen.

Viimeaikoina kasvissyönnistä on tullut entistä yleisempää. Muotidieetit liputtavat kevyiden, kasvispainotteisten ruokavalioiden puolesta, joihin lihatuotteet eivät kuulu. Vaikka runsaan lihan syönnin terveysriskit ovat taatusti tulleet jokaiselle selväksi, ei pelkän salaatin puputtaminenkaan ole kropalle hyväksi.

Asiantuntijoiden mukaan monet tiukalla kasvisruokavaliolla olevat ihmiset kärsivät tietämättään sinkin puutteesta, joka vaikuttaa varsin merkittävästi kokonaisvaltaiseen jaksamiseen ja puolustuskykyyn. Sinkin puute saattaa aiheuttaa myös hiustenlähtöä, ruokahaluttomuutta ja masennusta.

Sinkin puute yleistä

Rowett Institute of Nutrition and Health -ravitsemus ja terveysinstituutissa työskentelevän professori John Beattlen mukaan sinkin puute on yleinen ongelmana kehitysmaissa asuvien ihmisten keskuudessa. Nykyisin sinkin puutos on kuitenkin noussut ongelmaksi myös länsimaissa. Tästä saamme syyttää tiukkoja muotidieettejä ja detox-ruokavalioita.

Monet aikuiset jättävät sinkin puutteesta johtuvat ongelmat huomiotta ja laittavat väsymyksen ja flunssakierteen usein esimerkiksi stressin piikkiin. Lasten kohdalla sinkin puute saattaa kuitenkin näkyä muun muassa pituuskasvun hidastumisena.

Pillerikin auttaa

Sinkin saantisuositus naisille on 7 milligrammaa vuorokaudessa ja miehille 9 milligrammaa vuorokaudessa. Lapsilla saantisuositus on 5 - 7 milligrammaa vuorokaudessa iästä riippuen. Lue lisää täältä! (Fineli)

Sinkki on elintärkeä hivenaine ja punainen liha on erinomainen sinkin lähde. Sinkkiä on jonkin verran myös pähkinöissä ja vihreissä lehtivihanneksissa. Jos siis noudatat kasvisruokavaliota ja tunnet olosi väsyneeksi maanantaista sunnuntaihin, on parasta piipahtaa verikokeessa. Kasvissyöjät, jotka eivät ole valmiita lisäämään ruokavalioonsa muutamaa liha-annosta viikottain, voivat onneksi nauttia päivittäisen sinkkiannoksensa myös pillerimuodossa.

Lue myös: Suomalaisen syömiskulttuurin pahimmat mokat: hotkiminen, napostelu ja epäsäännöllinen ruokarytmi

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat