Paljon suutelevat rakastavaiset saavat pusuista erikoisen seurauksen

19.11.2014 17:15 - Senni Loikala

Tuore tutkimus selvitti suuteloissa vaihdettavien bakteerien määrän ja millainen seuraus tulee paljon pussaileville pariskunnille.

Kun suutelet kultasi kanssa kymmenen sekunnin ajan, vaihdatte 80 miljoonaa bakteeria. Tämän saivat selville tanskalaiset tutkijat, keitä kiinnostivat suuteloiden seurauksen suussa. Eikä ihme, kuuluuhan pussailu ihmisten elämään joka puolella maapalloa.

- Intiimi suutelu, johon kuuluu kielikontakti ja syljen vaihtaminen, on ihmisten ainutlaatuinen vetovoimaan liittyvä käytösmalli, joka on yleinen 90 prosentissa kaikista tunnetuista kulttuureista, tutkija Remco Kort sanoo.

Pariskuntien runsas pussailu saa myös aikaan muutoksia heidän suissaan. Molempien osapuolten suissa majailee enemmän keskenään samanlaisia bakteereja kuin ventovieraiden kanssa.

- Tahdoimme selvittää, missä määrin kumppanit jakavat samaa mikrobistoa suissaan ja nyt tiedämme, että mitä enemmän pariskunta suutelee, sitä samankaltaisempia ne ovat, Kort selvittää.

Kukaan tuskin ajattelee bakteereiden määrää suudellessa, eikä välttämättä kannatakaan. Suussa majailee yli 700 erilaista bakteerityyppiä ja ihmisen kehossa asustaa yli 100 biljoonaa mikro-organismia. Ne auttavat muun muassa ruoansulatuksessa ja taistelussa sairauksia vastaan.

Tutkimukseen osallistui noin 20 pariskuntaa ja se julkaistiin Microbiome-lehdessä.

Eikun pussailemaan! Vinkit täydelliseen kielisuudelmaan pääset lukemaan aiemmasta artikkelistamme.

Lähde: WebMD

Kilpailut

Uusimmat