Selkä suoraksi! Asiantuntijan vinkit hyvän ryhdin rakentamiseen

06.05.2015 17:45 - Tiina Svensk

Hyvän ryhdin rakentaminen lähtee pienestä. Kokosimme yhteen saunapilatesohjaaja Tiina Vainion vinkit pidemmän rangan ja paremman asennon saavuttamiseksi.

Yllättävän moni asia vaikuttaa ryhtiimme, ja riippuen omasta lähtöpisteestä, keinoja ryhdin hoitamiseen voi olla monia. Muun muassa saunapilatesta ohjaava Tiina Vainio kertoi Voicelle parhaimmat vinkit, kuinka hyvää ryhtiä voi lähteä rakentamaan.

Hoida selkärankaa ja syviä vatsalihaksia

Jäykkä selkäranka ja kireät lihakset voivat aiheuttaa kumaran ryhdin, ja sen vuoksi kehonhuolto on erityisen tärkeää ryhdikkään asennon saavuttamiseksi:

- Esimerkiksi rintalihas voi olla niin kireä, että se vetää etuolkapäitä ja ryhtiä kasaan, Vainio kertoo.

Kehonhuollon lisäksi kannattaa keskittyä ryhtilihasten vahvistamiseen. Huolta kannattaa pitää etenkin syvistä vatsalihaksista, jotka tukevat oikeaa ja ryhdikästä asentoa. Tietoisuuden keskittäminen oikeisiin lihasryhmiin auttaa jo paljon, ja esimerkiksi pilates on hyvä laji etenkin ryhdin kannalta.

Kiinnitä huomiota liikeratoihin

- Kannattaa nähdä vaivaa ja miettiä, missä asennossa tekee vaikka treeniliikkeitä. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, käyttääkö kehoa todella oikein, vai onko mieli täysin autopilotilla, Vainio kertoo.

Kun tulet tietoiseksi siitä, istutko selkä notkolla tai pyöreänä, teet jo paljon. Selän ojentaminen oikeaan asentoon vaatii jo aktiivista työtä ryhtilihaksilta:

- Myös hengitys auttaa. Me hengitämme yleensä tosi pinnallisesti, ilma jää solisluiden tienoille. Kun syventää hengitystä, tulee myös tietoisemmaksi omasta kropastaan ja keskittyy siihen, Vainio valaisee.

Myös treenatessa kannattaa etsiä oikea asento ja keskittyä liikeratoihin. Kun keskittyy oikeaan liikerataan, tekniikka on oikea, ja ryhtilihakset vahvistuvat nopeammin.

 Lue myös: Mikä ihmeen saunajooga ja -pilates? Kokeile lempeää treeniä lauteilla

Kilpailut

Uusimmat