Stressaa vähemmän - yhdellä oivalluksella onnistut

21.11.2014 23:15 - Heli Thoren

Aiheuttavatko työ, tiukat aikataulut ja liian nopeasti tikittävä kello harmaita hiuksia? Pääse vapaaksi paineista helpoin keinoin.

Moni meistä stressaa arjessaan ja stressikertoimet nousevat kiireiden karttuessa. Pieni stressi voi tutkimusten mukaan jopa parantaa suorituskykyämme. Jos stressitila syvenee, se voi viedä nautinnon koko elämästä. Yhdellä oivalluksella voimme stressata vähemmän.

Tärkeintä on omassa stressaamisessaan muistaa, että vastaamme kalvavista tunteistamme itse. Moni ajattelee, että työ, lapset tai saamaton puoliso ovat syynä stressiimme. Mutta todellisuudessa näin ei ole. Päätämme itse, stressaammeko niistä asioista vaiko emme.

Sinä päätät

Stressi ei tule ulkopuolelta, vaan siitä suhtautumisesta, jonka itse otat suhteessa stressaaviin asioihin. Kun tunnet olosi stressaantuneeksi, muista, että olet sillä hetkellä tietyssä tunnetilassa. Sinä pystyt kontrolloimaan tunnettasi. Pyri olemaan antamatta stressille valtaa.

Muista myös, että purnaaminen stressaavista asioista on turhaa. Ne eivät hallitse sinua, vaan pystyt itse hallitsemaan tunteitasi. Muista, että aina ensin on ajatus ja sitä seuraa tunne. Opettele pikku hiljaa katkaisemaan stressaamisen kehä jo ajatus-vaiheessa.

Pienin askelin

Tuntuuko vaikealta? Tämä vaatii harjoitusta. Seuraavan kerran, kun tunnet olosi stressaantuneeksi, kysy itseltäsi, mikä sinua pohjimmiltaan stressaa. Pura tunne sitä kautta ja muistuta itsellesi, ettei epämukavaan oloon ole syytä. Stressaaminen on pitkälti myös päättämisestä kiinni. Kun päätät, ettet enää aio stressata, voit pikku hiljaa päästä kohti tavoitettavasi harmonisemmasta ajesta.


Meditoiminen on yksi hyvä keino vähentää stressiä. Lue lisää täältä.

Kilpailut

Uusimmat