Stressillä on yhteys sydänkohtauksiin - katso, kuulutko riskiryhmään

23.10.2014 15:43 - Susanna Karttunen

Aiemmin geeniperimän on ajateltu vaikuttavan eniten sydänkohtauksenriskiin. Uudet tutkimustulokset kuitenkin paljastavat, että stressillä, tupakoinnilla ja ylipainolla on sitäkin suuremmat vaikutukset.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan ihmisten, joiden suvussa esiintyy sydänsairauksia, ei välttämättä tarvitse pelätä odottavansa saavansa sydänkohtausta jossain vaiheessa elämäänsä, kunhan heidän elintapansa ovat kunnossa.

Sydänkohtaus tapahtuu, kun veren kulku sydämeen yhtäkkiä estyy esimerkiksi verihyytymän vuoksi. Tämän voi aiheuttaa tupakointi, rasvainen ruoka, ylipaino, liikunnan puute, suuri alkoholinkulutus tai stressi.

Koska perinnöllinen sepelvaltimotauti ja sydänkohtaukset ovat niin vahvasti yhteydessä toisiinsa, lääkärit ovat luulleet geenien vaikuttavan merkittävästi sydänkohtauksen syntyyn.

Tutkimustulosten perusteella sepelvaltimotauti ei olekaan yhtä suuri laukaiseva tekijä, joten elintavoillaan voi oikeasti vaikuttaa sydänkohtauksen riskiin.

Uutisoimme aiemmin elintavoista, jotka vähentävät miesten sydänkohtausriskiä huomattavasti. Artikkeliin pääset tästä.

Lähde: Female First

Kilpailut

Uusimmat