Syötkö usein muualla kuin kotona? Huonoja terveysuutisia

20.10.2014 20:15 - Susanna Karttunen

Tutkijoiden mukaan usein kodin ulkopuolella syöminen aiheuttaa yllättäviä terveysvaikutuksia.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka syövät kuusi tai useamman kerran viikossa kodin ulkopuolella, ovat muita todennäköisemmin ylipainoisia. Lisäksi heidän kolesteroliarvonsa ovat korkeammat ja he saavat vähemmän vitamiineja kuin useammin kotona syövillä.

Tutkimukseen osallistui reilu 8300 koehenkilöä, joiden terveyttä ja kodin ulkopuolella syömisen yleisyyttä vertailtiin. Osalla henkilöistä oli tapana syödä pikaruokaravintoloissa, mutta myös ravintoloiden kevyimmillä annoksilla oli samat vaikutukset.

Tuloksia selittää se, että ravintolassa, kahvilassa tai työpaikkaruokalassa syödessä ei pysty kontrolloimaan annoksensa terveellisyyttä. Myös terveellisin ravintolan tarjoama annos saattaa usein olla rasvaisempi tai vähemmän ravitseva kuin mitä kotiruoka olisi.

Tutkijoiden mukaan ulkona syömiseksi lasketaan myös työpaikalla syöminen, ellei työpöydän ääressä sitten popsi pelkästään itse kotona tekemäänsä ruokaa. Viisipäiväisen työviikon lisäksi henkilön täytyisi kuitenkin syödä ainakin kerran poissa kotona, jotta riskiraja ylittyisi.

Tiesitkö, että myös ruokaseura vaikuttaa omaan syömiseen? Voit lukea asiasta lisää täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat