Syyt, joiden vuoksi älypuhelinta ei tule käyttää kävellessä

03.08.2015 22:15 - Senni Loikala

Kaikki ovat takuulla käyttäneet luuriaan samalla, kun kävelevät kaupungilla. Tutkimus selvitti pätevät perustelut, joiden vuoksi tapaa kannattaa ainakin vähentää.

Jos näpräilet älypuhelintasi samalla, kun kävelet kaupungilla, alkaa savu nousta muiden jalankulkijoiden korvista. Tämän todistaa tuore amerikkalais-brittiläinen tutkimus, jossa selvitettiin puhelimen näpyttelyn vaikutuksia kulkemiseen jaloin.

Häiritsee kanssakulkijoita

Tutkimuksesta selvisi, että luuriaan kävellessä käyttävistä ihmisistä tuli helposti tukkeita muuten sujuvassa katukuvassa. Heidän askelensa ovat lyhyempiä ja hitaampia kuin ilman puhelinta kävelevillä ihmisillä. Tämä voi johtaa siihen, että muut ohikulkijat joutuvat väistämään puhelintaan käyttävän ihmisen - jos tilaa siihen edes on.

Lisäksi älypuhelimen käyttö kesken kävelyn johtaa nyt tutkitusti siihen, että ihminen myöhästyy todennäköisemmin tapaamisista.

Tutkimukseen osallistuneiden turvallisuus ei heikentynyt huomattavasti, vaikka he käyttivät puhelintaan kaduilla kulkiessaan. Tämän arvellaan johtuvan siitä, että ihmiset ovat tottuneet käyttämään medialaitteita taitavasti nuoresta pitäen, ja oma henki ja terveys ovat taatusti jokaiselle kullan kalliita.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimukseen osallistui 30 ihmistä, jotka olivat iältään 18-50-vuotiaita. Heitä pyydettiin kävelemään useammalla eri tavalla kaupungilla, jossa oli tavallisia jalankulkijoiden kohtaamia "haasteita", kuten katukivetyksiä ja suojateitä. Ensin ihmisten tuli kävellä ilman teknisiä laitteita, sitten tekstailla kävellessä ja viimeisenä tallustaa tehden samalla matemaattista testiä puhelinsovelluksen avulla.

Puhelimen käsittely sai ihmiset ottamaan lyhyempiä ja hitaampia askeleita, kuin muilla kävelytyyleillä edeten.

Näin ollen ajoissa tapaamiseen ehtiäkseen kannattaa kulkea ilman luuriaan - ja silloin välttyy myös ohikulkijoiden pahoilta katseilta, kun et vahingossa jää muiden tukkeeksi.

Lue myös: Pystytkö elämään ilman kännykkääsi? Tee testi ja selvitä, oletko älypuhelinaddikti

Lähde: Cnet

Kilpailut

Uusimmat