Tekeekö mieli ottaa torkut? Nukkumisrytmistä voit kiittää muistiasi

26.01.2015 15:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan muisti saattaa vaikuttaa unirytmiimme. Näin ollen pakonomainen tarve vetää sikeitä kesken päivän tai virkeä mielentila oppimistilanteessa voivat olla muistin aikaansaannoksia.

Aiemmin ollaan tiedetty, että nukkuminen auttaa siirtämään lyhytaikaisia muistoja pidempiaikaiseen kestomuistiin. Sen sijaan se, miten muisti vaikuttaa uneen, on ollut vähän tutkittu kysymys.

Amerikkalainen Brandeisin yliopisto tutki aihetta banaanikärpästen avulla. Niiden aivojen rakenteessa on osa, joka on samankaltainen, kuin ihmisten aivoissa oleva muistin toiminnassa keskeinen hippokampus. Sen vuoksi voidaan olettaa, että tutkimustulokset voivat olla jokseenkin sovellettavissa ihmisiin.

eLife-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa banaanikärpäset nukkuivat enemmän, kun heidän aivoissaan tietyt muistineuronit olivat aktiivisina. Sen perusteella tutkijat olettavat, että muistilla on aktiivinen rooli omassa nukkumisrytmissä.

Banaanikärpästen aivoissa tietyt muistineuronit, jotka saivat kärpäset nukahtamaan, auttoivat niitä toisella kertaa pysymään hereillä. Tuolloin muistista vastaavat aivoalue ikään kuin käskee pysymään hereillä, jos tahtoo oppia jotakin uutta.

Toisella kertaa aivojen muistineuronit ikään kuin kehoittavat kehoa nukkumaan, jotta voisi muistaa käsillä vastikään olleen asian vielä myöhemmin.

Kun tiedetään, että banaanikärpäsillä uni ja muisti ovat luultua enemmän yhteydessä toisiinsa, tutkijat odottavat tulevien tutkimusten keskittyvän samoihin aiheisiin ihmisten osalta. Tuolloin aiheen tuntemuksesta voisi olla hyötyä unettomuuden ja muistisairauksien hoidossa.

Seuraava artikkeli: Unentarve on yksilöllinen asia - tiedätkö, kuinka paljon sinun kuuluisi yössä nukkua?

Lähde: Spring

Kilpailut

Uusimmat