Tulevaisuuden piilolinssit: Mittaavat verensokerin ja toimivat kiikareina

30.06.2015 08:15 - Eeva Rajala

Tulevaisuudessa piilolinssien mahdollisuudet ovat mittaamattomat, eivätkä ne kohta pelkästään auta ihmistä näkemään paremmin.

Daily Mail -lehden mukaan tiemiehet kehittelevät parhaillaan erilaisia älypiilolinssejä, jotka voivat esimerkiksi pysäyttää näön huononemisen ja mitata verensokerin. Lehti listaa asioita, joihin piilolinssit todennäköisesti kykenevät tulevaisuudessa ja joihin ne pystyvät jo nyt.

Estävät likinäköisyyttä lapsilla

Likinäköisyydessä ihminen näkee lähellä olevat asiat tarkasti, mutta kaukana olevia ei. Kyseessä olisi kovat piilolinssit, jotka laitettaisiin silmiin yön ajaksi. Linssit korjaavat silmää yön aikana, joten lapsen ei tarvitse käyttää silmälaseja tai piilolinssejä päivisin.

Linssit eivät toimisi parannus- vaan ehkäisykeinona siinä vaiheessa, kun silmien käyttö lapsella vielä kehittyy. Tällaisia linssejä on jo saatavilla joilta yksityisiltä optikoilta.

Estävät haitalliset auringon UV-säteet

Ainakin puolet pehmeistä piilopiilolinsseistä on varustettu UV-suojalla, mikä suojaa silmää auringon haittavaikutuksilta. On todettu, että UV-suojalla varustetut piilolinssit suojaavat silmää paremmin kuin aurinkolasit, sillä linssit suojaavat koko silmään, kun aurinkolasien sivuista UV-säteet voivat päästä silmään. UV-suojaavat linssit voivat myös suojata silmää kaihilta.

Toimivat "kiikareina"

Sveitsiläistiedemiehet kehittelevät parhaillaan piilolinssejä, joihin on sisäänrakennettu suurennusmahdollisuus esimerkiksi silmänpohjan ikärappeumaa sairastaville. Linssit suurentavat nähdyn kohteen 2,8-kertaiseksi. Linssit toimivat yhdessä älylasien kanssa, jotka aktivoituvat silmän räpäytyksestä. Kun räpäyttää oikeaa silmää, linssit zoomaavat, kun räpäyttää vasenta silmää, näkö palautuu normaaliin näkymään.

Mittaavat silmän paineen

Yli 40-vuotiailla silmätarkastuksen yhteydessä tarkastetaan myös silmämunien paine. Näin selvitetään, onko potilaalla esimerkiksi kaihia. Tutkijoiden mukaan linssit voisivat olla hyvin tarpeellisia erityisesti niille, joilla on suuri riski saada salakavala kaihi.

Toimivat silmätippoina

Silmätippojen käyttävät usein manaavat sitä, etteivät kaikki tipat osu silmään tai pysy silmässä. Tutkijat ovat kehittäneet linssit, jotka vapauttavat kaihin hoitoon tarkoitettua silmätippalääkettä. Kun silmätipat pääsevät kosketuksiin kyyneleihin entsyymien kanssa, alkaa lääkeaine hitaasti vapautua silmään.

Tarkkailevat verensokeria

Diabetesta sairastaville sormenpäästä otettava testi on päivittäinen rituaali. Nyt tutkijat selvittävät mahdollisuutta, voisiko verensokeripitoisuus mitata käyttäen apuna piilolinssejä.


Lue myös: Tietokone kuivattaa helposti silmiä - täsmäkeino vaivan ehkäisyyn

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat