Tupakointi saattaakin aiheuttaa painonnousua?

16.04.2014 20:15 - Reija Saarinen

Monilla on uskomus siitä, että tupakoinnin lopettaminen kerryttää lisäkiloja, mutta asia saattaakin olla toisinpäin.

Jokainen on varmasti kuullut sanonnan siitä, että tupakoinnin lopettaminen saa lihomaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tilanne saattaakin olla aivan päinvastoin. Tutkijat nimittäin ovat sitä mieltä, että tupakan sytyttäminen saattaa kerryttää kiloja.

Tutkimuksessa oli mukana 47 naista. Heille tarjottiin syötäväksi vaniljavanukkaita, jotka sisälsivät eri määrän rasvaa. Tämän jälkeen naisten tuli kertoa mielipiteensä vanukkaiden täyteläisyydestä, makeudesta sekä nautinnosta, jonka he ruokailusta saivat. Tulosten mukaan hieman lihavien ja tupakoivien mukaan vanukkaat olivat vähemmän makeita ja täyteläisiä ja he myös nauttivat herkuista vähemmän kuin tupakoimattomat.

Mikä sitten on yhteys tupakan ja makean välillä? Sekä lihavuus että tupakointi saattavat heikentää makuaistia. Tämän lisäksi tupakoijilla on suurempi kaipuu rasvaiseen ruokaan, kuin tupakoimattomilla. Tämä saattaa selittää sen, että tutkimuksessa mukana olevilla tupakoitsijoilla oli savuttomia enemmän painoa. Suurin syy tupakoinnin ja painnousun välillä lienee siis se, että makuaistin menetys saa helposti nauttimaan enemmän kuin olisi tarvetta.

Lähde: Womens´s Health

Kilpailut

Uusimmat