Univaje voi vääristää ihmisen muistia yllättävällä tavalla

28.07.2014 13:30 - Eeva Rajala

Aiemmat tutkimukset ovat väittäneet, että univaje vaikeuttaa asioiden muistamista.

Psychological Science -lehdessä julkaistu tuore amerikkalaistutkimus esittää, että univajeesta kärsivä ihminen saattaa herkemmin muistaa asioita täysin väärin. Ihminen saattaa siis muistaa tapahtumia, joita ei ole edes tapahtunut.

- Yllätyin, miten vähän asiaa on tutkittu. Nykytutkimus on keskittynyt lähinnä siihen, miten huonosti univajeesta kärsivä muistaa esimerkiksi listan sanoja, ei siihen miten ihmiset muistavat ihmiset, paikat ja tapahtumat, kertoo tutkija Steven J. Frenda.

Koehenkilöryhmille näytettiin kuvia rikoksentekohetkistä. Yhden ryhmistä piti tämän jälkeen valvoa koko seuraava yö. Ryhmille annettiin myös luettavaksi rikoskertomukset sekä rikosten silminnäkijäkuvaukset, jotka antoivat erilaista tietoa kuin mitä rikoskuvista näkyi.

Tutkijoiden mukaan yön valvonut ryhmä "muisti" usein, että rikoskertomuksissa ja silminnäkijäkuvauksissa kerrotut asiat näkyivät selvästi myös kuvissa. Näille valvoneille ihmisille muodostui päässään aivan uudenlaisia muistikuvia.

- Tutkimustulokset vihjaavat, etteivät silminnäkijähavainnot välttämättä aina ole luotettavia ainakaan niillä, jotka ovat nukkuneet liian vähän.

Pilaavatko helteet omat yöunesi? Lue vinkit parempaan kesäuneen täältä!

Lähde: MedicalNewsToday

Kilpailut

Uusimmat