Unohda jääkylmä suihku: Katso, mitkä viilennysvinkit kuumentavat yösi entisestään

28.07.2014 13:49 - Heli Thoren

Moni nukkuu kuumalla huonosti. Viidellä niksillä saat paremmat ja raikkaammat unet.

Pyöritkö hikisenä lakanoissa jälleen viime yönä? Jotta saat nukuttua paremmin, on tärkeää pyrkiä viilentämään keho ja uniolosuhteet ennen sänkyyn kiipeämistä. Toiset viilennytkeinoista voivat tuntua hyviltä, mutta saattavatkin vain pahentaa uniolosuhteita. Katso, minkä vinkkien avulla onnistut todella nukkumaan paremmin

1. Suosi silkkiä tai satiinia

Vaikka nukkuisit vain ohuen lakanan kanssa, se ei silti välttämättä riitä viilennykseksi. Myös liinavaatteiden materiaalilla on paljon merkitystä hyvien uniolosuhteiden kanssa. Silkkiset tai satiiniset lakanat ovat viileät, eivätkä kuumene esimerkiksi puuvillan tapaan.

2. Viileä suihku

Käy suihkussa juuri ennen nukkumaanmenoa. Älä kuitenkaan suihkuttele täysin kylmällä vedellä. Tuolloin keho alkaa suihkun jälkeen lämmittämään itseään, ja olo saattaa olla kahta tukalampi. Suosi sopivan viileää suihkua.

3. Tuuletin ikkunalaudalle

Vaikka tuuletinta pidetään hyvänä hankintana hellesäälle, se ei aina toimi toivotulla tavalla. Monet kokevat tuulettimen tehottomaksi, jos ilma sisällä kotona on todella kuuma, ja tuuletin pyörittää ainoastaan lämmintä ilmaa. Jos mahdollista, sijoita tuuletin ikkunalaudalle, jotta yöllä viilenevä ilma tulee samalla sisään makuuhuoneeseen.

4. Vältä kofeiinia

Vältä kahvin, teen tai kolajuomien juomista. Niiden sisältämä kofeiini toimii diureetin tavoin ja voimistaa nesteenpoistoa kehossa. Samalla tunnet olosi myös kuumemmaksi.

5. Pakasta liinavaatteet - muista muovitus

Laita pienikokoinen tyyny muovipussissa pakkaseen pari tuntia ennen uniaikaa. Kun saat tyynyn viilennettyä, ota se pois muovipussista ja käytä sitä pään alla tai unikaverina sängyssä. Tyyny viilentää mukavasti nukkuessa. Muovipussissa tyyny ei myöskään pääse keräämään kosteutta ja jäätymään, jolloin se ei kastele lakanoitasi nukkuessa. Näin et päädy makaamaan kehon kuumentamassa lätäkössä aamuyön hikisinä tunteina.


Katso lisää hyviä vinkkejä viileään yöhön täällä.

Kilpailut

Uusimmat