Valokuvaaja yhdisti koskettavasti kuvat ja sanat riipivästä ahdistuksesta - katso

23.05.2015 08:15 - Laura Sulkava

Ahdistushäiriöisen on vaikeaa yrittää kuvailla sanoin tunteitaan.

Ahdistushäiriöstä kärsivä valokuvaaja Katie Joy Crawford yrittää parantua ongelmastaan. Osana prosessia hän on ottanut kuvasarjan, joihin on ikuistanut ahdistuksen tunteen. Jokaisessa kuvassa on myös kuvaus tunteesta.

Alla Crawfordin kuvia ja kuvauksia ahdistuksesta.

He sanovat, että minun täytyy hengittää. Tunnen rintani nousevan ja laskevan. Nousevan ja laskevan. Nousevan ja laskevan. Mutta miksi tunnen, että tukahdun? Pitelen kättäni nenäni alla, jotta tiedän sieltä tulevan ilmaa. En siltikään voi hengittää.

Pelkäsin nukkua. Tunsin raakaa paniikkia täysin pimeässä. Itse asiassa, täysi pimeys ei ollut pelottavaa. Vaan se oli se pieni valonsäde, joka laski varjonsa - kauhistuttavan varjonsa.

Oman mieleni vanki. Ajatuksieni alkuunpanija. Mitä enemmän mietin, sitä pahemmaksi se menee. Hengitä. Vain hengitä. Ajelehdi. Pian helpottaa.

Pääni täyttyy heliumilla. Keskittyminen hiipuu. Vain pieni ratkaisu tehtävänä, helppo kysymys vastattavana. Mieleni ei anna minun. On kuin tuhannet virtapiirit risteäisivät samassa paikassa.

Masennus ja ahdistus ovat tauteja, joita ei välttämättä näy lainkaan ulos päin. Niitä on vaikeaa havaita. Ihminen saattaa peitellä huonoa oloaan ja kärsiä syvällä sisällä. Jos aiheesta pystyy puhumaan ääneen, kuulijan kannattaa kuunnella tarkasti ja yrittää ymmärtää parhaansa mukaan.

Alkuperäiset kuvat voit katsoa tästä.

Lähde: Katie Crawford - My Anxious Heart

Kilpailut

Uusimmat