Hesburger on tehnyt poikkeuksellisen ratkaisun: tällaista palkkaa maksaa

Hesburgerin linjaus koskee tuhansia työntekijöitä.

Julkaistu:

Hesburger kertoo maksavansa opiskelijoille ja nuorille työntekijöille samaa palkkaa kuin aikuisille työntekijöilleen. Pikaruokaketjun mukaan palkka määräytyy tehtävän ja työkokemuksen perusteella, eikä työntekijän iän mukaan.

Yhtiön mukaan työehtosopimus mahdollistaisi 10-30 prosenttia pienemmän palkan esimerkiksi alaikäisille, koululaisille tai oppisopimuskoulutuksessa oleville työntekijöille. Hesburger on kuitenkin päättänyt maksaa kaikille työntekijöille saman lähtötason palkan iästä riippumatta.

Lue myös: ”Myrkkyä tyrkyllä” – Hesburger vaihtaa Coca-Colan sokerittomaan: someraivo roihahti

Lue myös: Onnekas voitti Milli-pelistä ennätyspotin: ”Kahdella miljoonalla eurolla grillailee”

Ketju on panostanut palkka-avoimuuteen jo usean vuoden ajan. Vuodesta 2023 lähtien kaikissa Hesburgerin omien ravintoloiden työpaikkailmoituksissa on ilmoitettu palkka tai palkkahaitari. Lisäksi kaikki avoimet työpaikat julkaistaan avoimeen hakuun.

Hesburgerin henkilöstöpäällikkö Henna Pursiheimon mukaan yritys on valmistautunut jo ennakolta EU:n palkka-avoimuusdirektiivin vaatimuksiin. Hänen mukaansa perusteettomia palkkaeroja ei ole, sillä palkka määräytyy ravintoloissa kokemusvuosien perusteella.

Esimerkiksi kokoaikainen ravintolapäällikkö ansaitsee Hesburger-ketjun omissa ravintoloissa tällä hetkellä 2.803-2.996 euroa kuukaudessa. Palkkaan lisätään työehtosopimuksen mukaiset lisät.

Lue myös: Veronpalautus vaikuttaa toimeentulotukeen

Lue myös: Näin flirttailet kuin ammattilainen – asiantuntija paljasti parhaat vinkit

Palkka-avoimuus näkyy yrityksen mukaan myös ravintoloiden arjessa. Palkat ja erilaiset kannustimet ovat henkilöstön nähtävillä, ja suurin osa eduista koskee kaikkia työntekijöitä samalla tavalla. 

Tuoreen henkilöstökyselyn mukaan 92,5 prosenttia Hesburgerin ravintoloiden työntekijöistä kokee palkkatasa-arvon toteutuvan työpaikallaan.

Hesburger kehittää parhaillaan myös uutta HeseWork-nimistä henkilöstöjärjestelmää, jonka avulla työntekijät voivat seurata omaa palkkakehitystään ja eri tehtävien palkkatasoja. Yrityksen mukaan järjestelmä helpottaa palkkatietojen läpinäkyvyyttä ja auttaa täyttämään tulevat palkka-avoimuuteen liittyvät raportointivelvoitteet.