Bodyguard-musikaali tekeillä – kaunis soultähti Whitney Houstonin hittirooliin


Elokuvat | 21.02.2012 08:45 | Eeva Rajala | Luettu 632 kertaa


Bodyguard-elokuvasta on tekeillä musikaaliversio, mutta keneltä löytyisi tarpeeksi vahva ääni päärooliin?

Vuoden 1992 hittielokuvaan perustuva Bodyguard-musikaali saa ensi-iltansa Lontoon West Endissä Adelphi-teatterissa marraskuussa. Elokuva kertoo supertähden ja hänen turvamiehensä välisestä suhteesta. Elokuva oli kassamagneetti ympäri maailman ja sen soundtrack oli myös myyntimenestys, ja siitä on kiittäminen Whitney Houstonia ja hänen upeaa ääntään.

Rachel Marronin rooliin musikaaliin tarvitaan vahvaääninen tulkitsija, ja rooliin onkin valittu Grammy-palkittu laulajatar Heather Headley.

Headleyllä on isot saappaat täytettävänään, sillä musikaalissa kuullaan muun muassa Houstonin megahitiksi muotoutunut I Will Always Love You.

Guardian-lehden mukaan musikaalia on suunniteltu jo viime vuodesta lähtien, joten mikään nopea päähän pilkahdus Houstonin kuoleman jälkeen musikaali ei ole. 11. helmikuuta menehtynyt Whitney Houston haudattiin viikonvaihteessa kotikaupungissaan Newarkissa New Jerseyssä.

Lähde: NME


Avainsanat: whitney houston, heather headley, bodyguard


Kommentit

Luetuimmat

Tänään tv:ssä: Indiana Jones -sarjan häpeätahra
13.05.2012 09:15 | Elokuvat | Mikko Räsänen | Luettu 7022 kertaa


Indiana Jones -elokuvasarjan ristiriitainen neljäs osa esitetään tänään televisiossa.




Muistatko Han Solon ja Chewbaccan? Tältä Star Wars -kaksikko näyttää nyt
15.05.2012 20:45 | Elokuvat | Mikko Räsänen | Luettu 5854 kertaa


Han Solo ja Chewbacca olivat alkuperäisen Tähtien Sota -trilogian legendaarinen kaksikko.




Diktaattori-elokuvaa vastaan hyökättiin rajusti
18.05.2012 07:15 | Elokuvat | Eeva Rajala | Luettu 5001 kertaa


Sacha Baron Cohenin tähdittämä Diktaattori-elokuva saa kovaa kritiikkiä arabiryhmiltä.




Tv:ssä tänään: Kaikkien aikojen tuottoisin zombie-elokuva
16.05.2012 07:45 | Elokuvat | Mikko Räsänen | Luettu 2630 kertaa


TV5 esittää tänään kassaennätyksiä rikkoneen zombie-elokuvan.





Tänään tv:ssä: Kaikkien aikojen fantasiahuipennus
12.05.2012 09:30 | Elokuvat | Mikko Räsänen | Luettu 2201 kertaa


Nelonen esittää tänään Taru Sormusten Herrasta -elokuvasarjan päätösosan Kuninkaan paluu.  




The Avengers -elokuvalle kovaa kritiikkiä: Huonoa makua!
9.05.2012 11:15 | Elokuvat | Eeva Rajala | Luettu 2052 kertaa


Uusi hittielokuva The Avengers on saanut hieman yllättävääkin kritiikkiä osakseen.




Legendaarisesta fantasiaelokuvasta tehdään uusi versio!
21.05.2012 11:15 | Elokuvat | Eeva Rajala | Luettu 1750 kertaa


Muistatko skotlantilaisesta soturista kertovan 80-luvun klassikkoelokuvan? Tarina tuodaan nyt uudelleen valkokankaille.




Vihdoin varmistui: Hän esittää Jimi Hendrixiä elokuvassa!
8.05.2012 09:45 | Elokuvat | Eeva Rajala | Luettu 1560 kertaa


Kitaralegenda Jimi Hendrixin elämäkertaelokuvasta on puhuttu jo vuosia, ja eräs nimi on ollut yhdistettynä projektiin alusta saakka.




Onko tässä kesän odotetuin kotimainen elokuva?
8.05.2012 15:15 | Elokuvat | Eeva Rajala | Luettu 1409 kertaa


Elokuussa valkokankaalla nähdään kaksi karismaattista miestä yhteisessä elokuvassa.




Kaikkien rakastama karhuherra saa oman elokuvan! Muistatko hänet?
11.05.2012 14:15 | Elokuvat | Eeva Rajala | Luettu 998 kertaa


Muistatko 80-luvullakin pyörineen Karhuherra Paddington -animaatiosarjan? Marmeladileipiä syövä suloinen karhu saa nyt oman elokuvan.




Tv:ssä tänään: Romanttinen hääelokuva ja 80-luvun legendaarinen toimintakomedia
15.05.2012 07:30 | Elokuvat | Mikko Räsänen | Luettu 896 kertaa


Monessa perheessä taistellaan tänään kaukosäätimestä, sillä eri kanavilta tulee samaan aikaan kaksi tunnettua elokuvaa.




Rihanna tyrmää laajalle levinneitä roolijuoruja
18.05.2012 08:45 | Elokuvat | Eeva Rajala | Luettu 884 kertaa


Rihanna aikoo tähdittää tänä vuonna muutamia elokuvia, mutta tyrmää yhden sitkeästi häntä seuranneen elokuvajuorun. 




Uuden James Bondin traileri julkaistiin: Tältä näyttää Skyfall!
21.05.2012 22:45 | Elokuvat | Mikko Räsänen | Luettu 738 kertaa


Uusin James Bond -elokuva Skyfall tulee ensi-iltaan marraskuussa. Elokuvasta julkaistiin tänään ensimmäinen teaser trailer.




Rölli tekee paluun valkokankaalle
18.05.2012 19:15 | Elokuvat | Rea Haverinen | Luettu 696 kertaa


Legendaarinen Rölli-peikko palaa valkokankaalle uudella elokuvalla pitkän tauon jälkeen.  




Riutunut Demi Moore palaa vihdoin valkokankaille!
21.05.2012 10:45 | Elokuvat | Eeva Rajala | Luettu 619 kertaa


Suhdekohun takia uupunut ja hoitolaitoksessakin toipunut Demi Moore on tehnyt sopimuksen ensimmäisestä elokuvastaan sitten romahduksen.






Kilpailut






































Hae