9 oudointa asiaa, joiden kanssa ihminen on mennyt vihille!

06.06.2012 19:45 - Karoliina Kotala

Suurin osa kokee onnistuneen avioliiton vaativan kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä, mutta kaikkien mielestä edes niitä kumpaakaan ei tarvita.

Mandatory-sivusto on koonnut listan oudoimmista asioista, joiden kanssa ihminen on mennyt vihille.

1. Eiffel-torni.
Erika La Tour Eiffeliksi nimensä vaihtanut nainen vannoi uskollisuutta ja rakkautta häidensä myötä Pariisissa sijaitsevalle nähtäyydelle. Erika on diagnosoitu esineseksuaaliksi.

2. Vuoristorata.
Myöskin esineseksuaaliksi diagnosoitu yhdysvaltalaisnainen ehti seurustella muun muassa kirkon urkujen kanssa, mutta vei lopulta vihille vuoristoradan.

3. Käärme.
Intialaisnainen Bimbala Das rakastui koobraan, ja vei tämän lopulta vihille 2000 ihmisen edessä.

4. Nukke.
55-vuotias mies vei perinteisin menoin vihille Caroline-nimisen, aikuista naista muistuttavan nuken. Mies ei kuitenkaan viihtynyt yksiavioisena, vaan on sittemmin ostanut avopuolisoikseen 11 muutakin nukkea.

5. Vuohi.
Sudanissa on perinne, jonka mukaan liiallisesta tuttavuudesta eläimen kanssa on rangaistuksena pakkoavioliitto kyseisen eläimen kanssa. Vuonna 2006 paikalliselle miehelle kävikin kyseisellä tavalla, kylän vanhimpien määrättyä miehen viemään vihille vuohi.

6. Delfiini.
Lontoolainen Sharon Tendler vei vuonna 2005 vihille Cindy-nimisen delfiinin. Nainen kertoi häiden aikaan olevansa iloinen, mutta korostavansa ettei ole perverssi.

7. Videopeli.
Yllätys, yllätys, japanilaismies vei vihille Nintendo-pelistä tutun hahmon.

8. Ruumis.
Kuluvan vuoden aikana thaimaalainen Deff Yingyuen vei vihille juuri menehtyneen tyttöystävänsä, joka kuoli yllättäen 10 vuoden suhteen jälkeen.

9. Itse.
Kiinalaismies vei vihille vuonna 2007 itsensä, ja kertoi syyksi pettymyksen todellisuuteen.

Lähde: Mandatory

Kilpailut

Uusimmat