Ei herkimmille: Araknofoobikon pahin painajainen löytyy sademetsästä

22.10.2014 19:24 - Senni Loikala

Luontokuvaaja Piotr Naskrecki ikuisti goljatlintuhämähäkin valokuviin. Otuksen käsittämätön koko tuo kylmät väreet.

Luontokuvaaja ja hyönteistutkija Piotr Naskrecki törmäsi hiljattain käsittämättömään yllätykseen Amazonin sademetsässä. Mies joutui silmätysten maailman toiseksi suurimman hämähäkkilajin, goljatlintuhämähäkin kanssa. Naskrecki ikuisti kohtaamisen valokuviin, jotka hän julkaisi blogissaan.

Moni muu olisi ottanut jalat alleen, sillä kyseiset hämähäkit kasvavat noin puolimetrisiksi. Ne ovat siis jopa kissan kokoisia ja niillä on runsas karvapeite. Naskrecki kirjoittaa blogissaan, miten hämähäkki reagoi, kun hän tuli sitä liian lähelle.

- Ensinnäkin se alkoi hieroa takajaloillaan karvaista vatsaansa. 'Voi, miten suloista', ajattelin, kun ensimmäisen kerran huomasin tuon ihastuttavan käytöksen, kunnes ihottumaa aiheuttavia karvoja päätyi silmiini ja ne kutisivat ja alkoivat vuotaa muutaman päivän ajaksi, kirjoittaa Naskrecki.

Mies kertoo hämähäkin esitelleen myös uljasta hammasrivistöään. Kahdeksanjalkaisen purukalusto oli niin terävä, että sellaisella pystyy murskaamaan helposti esimerkiksi hiirien kalloja.

Etelä-Amerikan sademetsien ylängöillä elävillä goljatlintuhämähäkeillä on myös muita kiinnostavia tapoja kuin oman masun hellät paijaukset. Naaraat nimittäin yleensä syövät urokset pariteltuaan ensin näiden kanssaan. Naaraat elävät jopa 30-vuotiaiksi.

Miehen ottamat kuvat jättiläishämähäkistä pääset katsomaan täältä.

Lue myös: Tiesitkö hämähäkkien pystyvän syömään kokonaisia kaloja? Kuvat eivät heikkohermoisille

Lähde: Nature World News

Kilpailut

Uusimmat