Kätilö pisti laihtumisen panokseksi omat häänsä - katso lopputulos

22.05.2015 13:15 - Senni Loikala

Brittiläinen Claire Crowthers heräsi ikävän kommentin kuultuaan pitämään terveydestään huolta. Siitä seurasi täydellinen ulkonäkömuutos.

Kätilönä työskentelevä brittinainen Claire Crowthers, 31, joutui kuulemaan synnyttämään tulleen naisen aviomieheltä varsin nöyryyttävän huomautuksen. Clairen työpuvun napit olivat auenneet hänen runsaiden muotojensa vuoksi. 

Kiusallinen tilanne sai Clairen kuitenkin tekemään päätöksen. Hän ei menisi naimisiin kumppaninsa Stephenin kanssa ennen kuin peilistä katsoisi takaisin normaalipainoinen nainen.

- Olin tunnesyöjä. Terveyteni oli vaarassa ja olin huono roolimalli tyttärelleni Mollylle, Claire kertoo.

Treenaamalla elämänsä kuntoon

Claire liittyi kuntoklubiin ja ruokavaliomuutosten ja treenaamisen ansiosta hän oli muuttunut nainen jo kymmenen kuukauden kuluttua. Vaakalukemat olivat tipahtaneet noin 38:lla kilolla.

Ennen ja jälkeen -kuvat Clairesta tekevät näkyväksi hänen uskomattoman muodonmuutoksensa. Hän on puhjennut kukkaan ja näyttää upealta tiukoissa mekoissa ja bikineissä. Lisäksi nainen on ottanut suurikokoisia tatuointeja.

Claire on kuitenkin hurahtanut treenaamiseen niin paljon, että hän alkaa olla jo keskivertotreenaajaa paremmassa kunnossa.

- Olen muuttanut kehoni kahdesti, ensin liikalihavasta terveeksi ja nyt terveestä atleettiseksi, Claire kertoo.

Nyt Claire on valmis astelemaan alttarille uudistuneena naisena.

Pääset katsomaan ennen ja jälkeen -kuvat hänestä täältä.

Lue myös: Unohda kalorien laskeminen - laihtuminen voi olla kiinni yksinkertaisesta asiasta

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat