Nirsoileeko lapsesi ruoan kanssa? Saatat sortua yleiseen virheeseen

27.07.2014 16:15 - Minna Talstila

Vanhemmat yrittävät usein saada nirsoilevan lapsensa syömään vetoamalla ruoan terveellisyyteen. Tuoreen tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan kannattaisi tehdä.

Monilla vanhemmilla on tapana vedota ruoan terveellisyyteen yrittäessään saada lapsensa syömään. Porkkanan esimerkiksi sanotaan vahvistavan hampaita ja maidon luustoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan ruoan terveellisyyteen ei kuitenkaan kannattaisi vedota, sillä sanoilla voi olla lapseen aivan päinvastainen vaikutus.

Tutkijat lukivat 2-5-vuotiaille lapsille tarinan tytöstä, joka söi porkkanoita. Toisille kerrottiin, että vihannes teki hänestä vahvan ja että siitä oli myös hyötyä laskutaidon oppimisessa. Toisille taas ei kerrottu näitä asioita. 

Tutkimuksessa havaittiin, että ne, joille kerrottiin porkkanan terveyshyödyistä söivät vähemmän. Syynä tähän on se, että monet lapset ajattelevat terveellisen olevan myös pahaa. Siksi heille kannattaisikin tarjoilla ruoka ilman kommentteja.

Aiemmin kirjoitimme lapsen ruokavalioon liittyvistä huolista, joita monella vanhemmalla on. Voit lukea lisää täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat