Televisiot ja pelit eivät riitä: 6 tärkeää syytä lukea muksuille satuja

22.07.2014 20:15 - Senni Loikala

Lapset tarvitsevat satuja ja tarinoita. Niiden kertomista ja lukemista ei kannata unohtaa tärkeistä syistä.

Monissa kodeissa televisiot, tietokoneet ja iPadit ovat jokapäiväisessä käytössä lapsillakin. Voi olla, että osa vanhemmista on jättänyt satujen ja tarinoiden lukemisen ja kertomisen kokonaan. Perinnettä on kuitenkin tärkeää vaalia. The Times of India -lehti kertoo, miksi. 

Sanavarasto karttuu

Kuuntelemalla satuja ja muita tarinoita lapsi oppii uusia sanoja. Ne myös jäävät paremmin muksun mieleen, kun hän on kerran yhdistänyt ne tarinaan. Kuusivuotiaan pojan äiti Namrata Popat kuvailee lapsensa käytöstä tarinatuokioiden aikana näin: "Hän todellakin on utelias joitakin sanoja kohtaan ja tahtoo tietää, mitä sellaiset sanat tarkoittavat, mitä hän ei ymmärrä. Se tekee minut iloiseksi.".

Taito kuunnella kehittyy

Lapset kuuntelevat tarinoita usein korvat höröllä, mikä tekee heidät paremmiksi kuuntelijoiksi tulevaisuudessa. Monesti tenavat sortuvat enemmän puhumaan kuin kuuntelemaan, esimerkiksi tarhassa tai koulussa. Jotta lapsi oppii kuuntelemaan hyvin muita, kannattaa hänelle lukea satuja. Lisäksi tiedetään, että lapsuudessa opitaan suurin osa sanoista, joita käytetään myös myöhemmin elämässä.

Kulttuurien tuntemus paranee

Kun lapsi kuulee tarinoita omasta tai muiden kulttuureista, hänen ymmärryksensä erilaisuudesta ja omista juuristaan laajenee. Kahden lapsen äiti Nalini Patil kertoo, että hänen lapsensa käyvät englanninkielistä koulua, mutta säännöllisen lukemisen ansiosta he tuntevat myös marathien perinteiset sadut ja tulevat näin tietoisiksi omasta kulttuurisesta rikkaudestaan.

Ajattelu kehittyy

Tarinoiden edetessä lapset monesti alkavat kysyä kysymyksiä. Se on hyvä, sillä silloin tarina on saanut heidät ajattelemaan. Tarinaa kertoessa onkin hyvä saada muksu uteliaaksi ja kannustaa esittämään kysymyksiä. "Lapsen muisti paranee, kun häneltä kysytään jotakin hänen kuulemastaan tarinasta. Itse esitän viisivuotiaalta lapseltani kysymyksiä tarinoista, jotka olen kertonut hänelle aiemmin. Se on hänelle leikkiä, ei mikään testi", kertoo äiti Niranjan Jha. Lisäksi satujen kuunteleminen kehittää myös lapsen visuaalista ajattelua.

Asiantuntijoiden mukaan vanhempien olisi hyvä pyytää lasta tekemään pieni tarina satuhahmoista, joista hänelle on aiemmin puhuttu. Se kehittää mielikuvitusta ja saa lapset aiempaa kiinnostuneimmaksi heille kerrotuista tarinoista.

Tunneilmaisu paranee

Tarinoiden kuunteleminen voi auttaa lasta ymmärtämään ja ilmaisemaan tunteita paremmin kuin esimerkiksi liikkuva kuva. Kouluikäisen lapsen äiti Sunanda Shinde kertoo näin: "Olen huomannut, että kertomalla tarinoita lapseni on paljon osallistuvampi kuin televisiota katsoessa. Tunteet ovat aitoja, kun lapsi kuuntelee tarinaa, koska hänen ajattelukykynsä paranee.". Tarinankertoja ja lapsi ovat usein hyvässä vuorovaikutuksessa keskenään, ja samanlainen vuorovaikutus puuttuu monesti digitaalisten tarinoiden kohdalla. 

Mielikuvitus vilkastuu

Nykyaikana kuvalla on mahtava valta. Koulutuskonsultti Deepa K:n mukaan kerrotulla tarinalla on eräs valttikortti, mikä puuttuu valmiiksi visualisoidusta tarinankerronnasta. Kysymys on mielikuvituksensa käyttämisestä. Puolestaan esimerkiksi lasten televisio-ohjelmassa visuaalinen lopputulos on aina tekijöidensä tuotos. Se ei aina ole edukseen. "Sen takia aivoistamme tulee kaatopaikka, koska lakkaat käyttämästä mielikuvitustasi ja ajattelukykysi perustuu siihen, että luotat mitä sinulle syötetään", sanoo K.

Lue myös: Lempikirjasi on paljon muutakin kuin elämys: Lukemisella huikeita vaikutuksia aivoissa

Lähde: The Times of India

Kilpailut

Uusimmat