Vuoden suomalainen muotiteko 2011 -palkinto ojennettiin Ahlskog Leatherille. Yritys valmistaa nappa- ja mokkanahkoja ja se perustettiin jo vuonna 1920. Nykyisin Ahlskog Leatherin päätuote on kuitenkin poromokka, joka on tehnyt vaikutuksen jopa Ralph Laureniin sekä lukuisiin pohjoismaisiin suunnittelijoihin. Yrityksen toimitusjohtaja Carita Pöntiö oli tunnustuksesta haltioissaan.
- Tunnelmat on ihan mahtavat, jo se, että päästiin tähän ehdolle, Pöntiö kuvailee.

Palkintoraati perusteli arvostetun palkinnon saajaa toimijaksi, joka on tehnyt tunnetuksi suomalaista tekstiili- ja vaatetusalaa maailmalla. Pöntiölle yrityksen saama huomio kotimaassa onkin sydäntä lähellä.
- Suurin osa asiakkaista on ulkomailla ja toimitaan isojen muotitalojen kanssa, mutta kyllä se erityisesti lämmittää, kun kotimaassa huomioidaan ja toki on meillä suomessakin tärkeitä asiakkaita, Pöntiö kuvailee.





























