Haluatko täydellisesti istuvat pillifarkut? Katso ohjeet housujen etsintään

04.08.2015 12:15 - Reija Saarinen

Täydellisten farkkujen etsiminen on toisinaan haastavaa. Onneksi muutamalla neuvolla tästäkin selviää hieman helpommin.

Jokaisen toivelistalla on varmasti edes yksi pari täydellisesti istuvia farkkuja. Ne kun ovat oiva vaatekappale niin arkeen kuin juhlaan. Toisinaan hyvin istuvien farkkujen etsiminen on kuitenkin täyttä tuskaa. Siksi kannattaa painaa mieleen muutama hyvä vinkki, jotka hieman helpottavat hommaa.

1. Valitse mieluummin korkeavyötäröiset kuin matalat. Ne nimittäin korostavat muotoja juuri oikeista kohdista ja ne ehkäisevät myös jenkkakahvojen syntymistä.

2. Pidä huoli siitä, että vetoketju istuu kunnolla ja menee hyvin kiinni ylös saakka. Se ei myöskään saa liukua alas kun liikut tai istut, vaan sen pitää pysyä tiukasti paikallaan.

3. Ota huomioon myös lahkeen pituus. Ideaalimitta on lahje, joka ulottuu juuri nilkkaluun päälle. Tällöin housut istuvat hyvin niin tennareiden kuin korkokenkienkin kanssa.

4. Kannattaa myös muistaa, ettei osta liian tiukkoja farkkuja, vaan sellaiset, joissa pystyy liikkumaan. Tärkeää on, että pystyt tekemään perusjuttuja ja esimerkiksi kyykkimään.

5. Takataskuihin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Housut kannattaa valita niin, että taskut ovat suhteellisen ylhäällä ja lähellä toisiaan. Se antaa nimittäin takamukselle parhaimman muodon. Sen sijaan kaukana toisistaan olevat taskut saavat pepun näyttämään leveältä.


Lue myös: Liian tiukat farkut veivät naisen sairaalaan

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat