Uusi tieto järkyttää: Tarkista, oletko vaarassa saada pahoja epämuodostumia kynsiisi

17.10.2014 15:12 - Senni Loikala

Tuore tutkimus selvitti, miten tapasi hoitaa kynsiä voivat vaikuttaa niiden kuntoon pitkällä tähtäimellä.

Sormien ja varpaiden kynsiä ei kannata viilata, leikata tai muotoilla liian usein, selviää tuoreesta brittitutkimuksesta. Sen mukaan liian tiuhat toimenpiteet kynsille voivat johtaa ajan myötä äärimmäisen ikäviin kynsiongelmiin.

Päivittäin tehdyt manikyyrit voivat heikentää kynsien kuntoa niin, että ne alkavat hiljalleen lohkeilla, halkeilla ja kaartua aiempaa enemmän. Tutkijoiden mukaan ongelmat voivat johtaa epämuodostuneisiin kynsiin.

Kynsien leikkaustiheyden lisäksi niiden kuntoon vaikuttaa myös muotoilu. Vähiten hallaa aiheuttavat tasaiset tai vain hieman kaarevat kynnet, kun taas pitkät kärkeä kohti suipponevat kynnet voivat aikaansaada pahoja ongelmia myöhemmin.

- Esimerkiksi ranskalaisessa manikyyrissä kynsien kärkiä ei ole tapana jättää tasaisiksi. Se voi olla vahingollista, tutkija Cyril Raunch sanoo.

Myös ikä ja ruokavalio voivat vaikuttaa kynsien kuntoon rapauttavasti. Harva on kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että kynsienhoitotottumukset voisivat johtaa vakaviin kynsiongelmiin. Jos tahdot pelata varman päälle, suosi mahdollisimman tasaisia kärkiä kynsissä ja leikkaa niitä vain tarpeen mukaan.

Lue myös: Kynsien leikkuun ajoitus on tärkeää - 4 tapaa, jotka pilaavat kynnet

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat