- Mike on sellainen tyyppi, että monesti kysytään, että kuka on mukavin ja sydämellisin tyyppi musiikkibisneksessä ja mä vastaan aina, että Mike Monroe, Sipe kuvailee.
Vaikka Monroe onkin pitkän linjan rokkari, ei mies Santapukin mukaan ole vaikeasti lähestyttävä.
- Rock-kukon elkeet on siinä täydellisimmillään, koska hän ei kuitenkaan ihmisenä ole ilkeä tai ylimielinen. Ne kerrat kun olen herraa tavannut, niin hän on kyllä niin mahtava ihminen, että ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, sympaattinen ja jalat maassa, Santapukki ylistää.
The Voice of Finlandin tähtivalmentajanakin nähtävän Monroen Sensory Overdrive -levy palkittiin Emma-gaalassa vuoden rock-albumina. Kyseinen levy on saanut kuitenkin huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella ja brittiläinen Classic Rock -lehti nimesi levyn vuoden albumiksi viime vuoden lopulla.




























