Muistatko 90-luvun eurodance-ilmiön? Yhden teeman artistit

22.05.2015 17:06 - Mikko Räsänen

1990-luvun dance-buumissa menestykseen saattoi riittää se, että keksi yhden selkeän teeman, jonka ympärille kaikki tekeminen sidottiin.

Voicen Retroperjantaita juontava Oku Luukkainen (kuvassa) muisteli tänään 90-luvun erikoista ilmiötä. Tuolloin nimittäin moni eurodance-artisti keksi yhden teeman, joka näkyi kaikissa kappaleissa, artistin pukeutumisessa ja monesti jopa artistin nimessä.

- Se oli ihan toimiva tapa saada näkyvyyttä ja saattoi auttaa läpimurron tekemisessä. Yleensä kuitenkin jo toisen levyn kohdalla tilanne kääntyi päälaelleen ja teema muuttuikin kahleeksi, joka alkoi sitoa artistia liian kapeaan lokeroon, mihin yleisö oli jo kyllästynyt.

Oku listasi esimerkkejä tällaisista yhden teeman ihmeistä.

E-Rotic (Seksi)

E-Rotic alotti uransa 1994 ja kuten bändin nimestäkin voi huomata, päätti yhtye alusta lähtien keskittyä laulamaan vain seksistä. Yhtyeen hittisinglet ovat teemalle kiitettävän uskollisia: Max Don't Have Sex With Your Ex, Fred Come to Bed, Sex on the Phone, Willy Use a Billy...Boy, Help Me Dr Dick ja Fritz Love My Tits.

- Täytyy nostaa E-Roticille hattua siinä mielessä, että eivät ole koskaan oikeastaan edes yrittäneet päästä ulos tuosta seksilokerostaan. Bändihän keikkailee yhä aktiivisesti ja E-Roticin seksibiisejä voi kuulla tänä kesänä esimerkiksi ysärifestareilla Imatralla 26.-27.6, Luukkainen kertoo.

Pharao (Egypti)

Pharao on saksalainen eurodance-duo, joka teki viime syksynä comebackin yli 10 vuoden hiljaiselon jälkeen.

- Duon egyptiteema oli aika päälleliimattu, sillä duo tuli Saksasta ja räppäri Deon Blue oli amerikkalainen. Naislaulaja Claudia Banerjee taas oli intialais-egyptiläinen. Ilmeisesti korostaakseen egyptiläisyyttä hän ottikin taiteilijanimekseen Kyra Pharao, Luukkainen muistelee.

Pharaon suurin hitti There is a Star on varmasti tuttu Retroperjantain kuulijoille.

Captain Jack (Armeija)

Idea Captain Jackista syntyi kahden saksalaistuottajan päässä 90-luvun puolivälissä. He eivät itse kuitenkaan astuneet parrasvaloihin, vaan vuosien aikana Captain Jackin nimellä on esiinynyt peräti kuusi eri kokoonpanoa.

- Minulle se oikea Captain Jack on Franky Gee, jonka aikana julkaistiin yhtyeen isoimmat hitit Captain Jack ja Drill Instructor, Luukkainen kertoo.

Franky Gee kuoli aivoverenvuotoon vuonna 2005. Nykyään Captain Jackin univormua kantaa Bruce Lacy.

Dr. Bombay (Intia)

Dr. Bombay -nimisen intialaisen taksikuski dance-hitti Calcutta nousi listoille ja yökerhosoittoon monissa maissa, eikä Suomi ollut poikkeus.

- Pakko arvostaa ruotsalaisia siinä, miten he osaavat luoda pop-ilmiöitä. Dr. Bombayn takanahan oli oikeasti ruotsalainen Jonny Jakobsen, joka vain keksi alkaa esiintyä intialaisena taksikuskina. Ymmärrettävästi hahmo katosi lopulta musiikkibisneksestä yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, Luukkainen muistelee.

Jakobsen on sittemmin yrittänyt toistaa intialaisen taksikuskin menestystä luomalla hahmoikseen skottilaisen Dr. Macdoon ja meksikolaisen Carliton, mutta niiden menestys on jäänyt vaisuksi.

U96 (Sukellusveneet)

Saksalainen dance-yhtye otti nimensä Das Boot -elokuvan legendaariselta toisen maailmansodan sukellusveneeltä.

- Bändin ensimmäinen single oli konemusiikkiversio Das Boot -elokuvan tunnusmelodiasta. Ilmestyessään vuonna 1991 se oli järjetön hitti ja aikaansa edellä.

Uransa alussa U96:n musiikissa sukellusveneteema näkyi tiiviisti ja yhtye käytti kappaleissaan esimerkiksi kaikuluotaimen ääniä. Sittemmin yhtye kuitenkin suoritti onnistuneen irtioton teemasta ja myöhemmät hitit Love Religion ja Club Bizarre eivät enää mitenkään liittyneet sukellusveneiden maailmaan.

Jos 90-luvun eurodance kolahtaa, käy liittymässä Retroperjantain Facebook-ryhmään täällä.

Kilpailut

Uusimmat