Pauli Hanhiniemi yllättää: Olisin halunnut laulaa englanniksi tai ranskaksi

25.10.2014 12:15 - Susanna Karttunen

Kolmas Nainen -yhtyeessä uransa aloittanut Pauli Hanhiniemi tekisi yhden asian toisin, jos voisi palata ajassa taaksepäin.

Kolmannen Naisen keulakuvana tunnettua Pauli Hanhiniemeä pidetään yhtenä suomirockin kuninkaista. Voice kysyi mieheltä, onko kansainvälisille markkinoille lähteminen koskaan vakavissaan kiinnostanut häntä.

- Olen ollut lukuisilla keikoilla ranskalaisissa kahviloissa esiintymässä Rauhalan Villen kanssa. Kansainvälisille markkinoille meneminen on kuitenkin sellainen omanlainen toimialue, ettei se vakavissaan minua kiinnosta, Hanhiniemi sanoo.

Ensimmäisen sooloalbuminsa syyskuussa julkaissut Hanhiniemi pitää kotimaassa esiintymisestä. Jos hän kuitenkin saisi palata ajassa taaksepäin, tekisi hän jotain erilailla.

- Jos olisin nuorukainen nyt, niin kirjoittaisin ilman muuta englanniksi tai ranskaksi. Ranskankielellä laulaminen olisi aika luontevaa meikäläiselle ja laulutyylilleni. En väheksy sitä ollenkaan, että minulla on kotimaassa niin paljon yleisöä. Se on mielestäni tosi hienoa ja se riittää minulle hyvin, hän sanoo.

Tällä hetkellä kaikkein tärkeimpänä elämässään Hanhiniemi kertoo pitävänsä ystäviään.

- Ystävät ovat minulle kaikkein tärkeimpiä. Kaiken muun olisin valmis vaihtamaan, mutta ystävistä haluan pitää kiinni, mies sanoo.

Uutisoimme aiemmin Hanhiniemen ensimmäisestä soololevystä. Lue artikkeli täältä.

Kilpailut

Uusimmat