Karoliinan valinta:
Rick James: Give It to Me Baby
- Vuonna 1981 ilmestynyt kappale henkii ilmeeltään menneitä vuosikymmeniä, eikä kappale tai video nykypäivän musiikkivideoihin verattuna ole luultavasti härskeimmästä päästä. Sen sijaan herra Jamesista härskimmäksi mies voi tuskin muuttua, sanan kaikissa merkityksissä. Give It to Me Baby -kappale lyriikoineen ja musiikkivideonsa puolesta lipsahtaakin jo komiikan puolelle.
Eevan valinta:
Madonna - Justify My Love
- Tämä on hieman eri tavalla härski. Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin kappaleen ja sen jälkeen näin musiikkivideon. Kappaleessa puhutaan vihjailevaan äänensävyyn ja ähkitään minkä ehditään. Musiikkivideossa Madonna menee jonkinlaiseen "seksihotelliin" ja kiusoittelee sekä itseään että hotellihuoneeseen saapuvaa miestä. Kauhistelin aikoinani, miten tällaisen musiikkivideon voi joku tehdä, mutta se oli silloin vuonna 1990. Nyt ovat ajat ja asenteet muuttuneet. Hui, kuulostinpa juuri vanhalta.
Mikon valinta:
Serge Gainsbourg: Je T'aime,...Moin Non Plus
- Tätä kappaletta ei yksinkertaisesti voi ohittaa, jos etsitään mailman härskeimpiä kappaleita. Gainsbourgin legendaarinen kappale oli nimittäin yksi 60-luvun kohutuimpia kappaleita, sillä siinä kuullaan aitoja naisen orgasmin ääniä. Kappaleen naisäänistä vastasivat Gainsbourgin naisystävät Brigitte Bardot ja Jane Birkin, mutta minulle on jäänyt epäselväksi, kumman orgasmin huippusäveltäjä lopulta nauhoitti. Kappale joutui 60-luvulla ilmestyttyään monissa maissa sensuurin kouriin, mutta sittemmin biisi on vapautettu ja on noussut ansaitsemaansa klassikon asemaan.
Samulin valinta:
The Prodigy: Smack My Bitch Up
- Kuten muiden biisivinkeistä käy ilmi, "härski"-sanan voi käsittää monella tavalla. Itselleni tuli välittömästi mieleen Prodigyn Smack My Bitch -kappaleen video, joka ilmestyessään vuonna 1997 nostatti pienoisen kohun. Videossa kun näkyy paljaita rintoja, ryyppäämistä ja muita asiattomuuksia. Itse vuorostani nauhoitin videon tuolloin, juurikin paljaan pinnan takia. Ohessa oleva Youtube-versio on luonnollisesti sensuroitu, mutta siitäkin käy aivan tarpeeksi ilmi, mikä aikanaan polemiikkia nostatti. Niin ja itse biisi, sehän on mitä mainioin.





























