7 merkkiä, joista tiedät olevasi koukussa seurusteluun - et kumppaniisi

01.04.2015 23:45 - Noora Suomalainen

Joskus parisuhteessa ollaan vääristä syistä. Silloin saattaa rakastaa seurustelua enemmän kuin suhteen toista osapuolta.

Osa ihmisistä ei pysty olemaan yksin, vaan heidän on aina oltava parisuhteessa. Pitkään sinkkuna olevat saattavat myös päätyä suhteeseen yksinäisyyden takia. Silloin kyseessä on todennäköisesti suhde, jossa rakastaa enemmän suhteessa olemista kuin kumppania.

Elite Daily kokosi yhteen merkit, joista huomaat rakastavasi ideaa tyttöystävänä olemista enemmän kuin kumppaniasi.

1. Ainoa asia, mitä näet tulevaisuudessanne, on eroaminen

Yhteinen tulevaisuus ei kuulosta todelliselta ja mielessä pyörivät toiset miehet.

2. Ainoat käymänne keskustelut ovat täynnä kinastelua

Normaalit keskustelut eivät ole mahdollisia, sillä suhteen kumpikin osapuoli vain ärsyttää toistaan. Ainaisista kinasteluista huolimatta parisuhteesta saattaa olla vaikea lähteä.

3. Joudut turvautumaan mielikuvitukseen sänkypuuhissa, jotta hetki olisi mukava

Kun oikeita tunteita toista kohtaan ei ole, se saattaa näkyä myös makuuhuoneen puolella.

4. Raha tuntuu olevan ainoa syy, minkä takia suhteeseen kannattaa jäädä

Kalliit ravintolaillat, upeat lomamatkat ja arjen taloudellinen tuki voi olla joillekin syy jäädä suhteeseen, vaikka rakkautta tai tunteita ei olisikaan.

5. Sinun on vaikea kertoa, mitä ominaisuuksia rakastat kumppanissasi

On helppoa kertoa, kuinka ihanaa on olla suhteessa ja rakastettu, mutta vaikeuksia tulee kun pitäisi kertoa, mitä ominaisuuksia kumppanissa rakastaa.

6. Välität enemmän siitä, miltä näytät muiden silmissä, kuin miten asiat oikeasti ovat

On mukavaa, kun muut ihmiset näkevät pariskunnan lähtemässä yhdessä juhlista ja niin edes päin, mutta oikeasti asiat ovat suhteessa huonosti.

7. Olet rakastunut tyttöystävänä olemiseen, mutta et siihen tärkeimpään asiaan eli poikaystävääsi

Ajatus yksin jäämisestä pelottaa ja siksi eroaminen kuulosta hyvältä vaihtoehdolta. Rakkautta ei kuitenkaan tunnu olevan.

Lue myös: Oletko vaimomateriaalia? Miesten ihannekumppanin piirteet listattiin

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat